keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Painavaa asiaa painosta: Miksi paino nousee yhtäkkiä pari kiloa?

Tiedättekö sen tunteen, että on ihan pöhöttynyt ja yhdessä yössä pullahtanut olo?

Mä tiedän sen kyllä hyvinkin. Pääsin juuri viime viikonlopun jäljiltä todistamaan tätä ilmiötä. Pahin virhe sellaisessa tilanteessa on nousta vaa'alle! Nimittäin hyvin todennäköisesti vaaka näyttää enemmän kuin viimeksi; Miten ihmeessä viikonlopun aikana keho on voinut kasvaa kahdella kilolla? Tulisiko tästä huolestua? Dieettimoodi päälle ja parsakaalit liedelle? Keep on reading!

Lähtökohtaisesti en muuten edes kannata liiallista itsensä puntarointia. Paino on ainoastaan numero. Keinotekoinen mittari, jolla pyritään arvioimaan ulkomuodon sopivuutta, terveyttä ja riskiä sairastua. Paino on oikeastaan yksi fysiikan suureista: Sillä tarkoitetaan voimaa, jolla maa vetää puoleensa tietyn massan omaavaa kappaletta. Arkikielessä sanoja massa ja paino käytetään toistensa synonyymeinä, vaikka massa olisi oikeampi termi. Paino voidaan laskea kertomalla kappaleen (tässä tapauksessa ihmisen) massa maan putoamiskiihtyvyydellä. Täten 65 kilon massalla laskettuna henkilön paino olisi 638 Newtonia. Eikö olisi hauskaa kertoa painavansa 638N? Tai vaihtoehtoisesti kertoa massansa olevan se 65kg. Mielestäni on muutenkin hassua, että ihmisen massan perusteella arvioidaan ulkonäköä tai terveyttä.

Niin hassulta kuin tuo ajatus painon tarkkailusta alkaa edellisen esimerkin valossa tuntua, voi siitä ajoittain olla hyötyäkin. Joidenkin tavoitteiden, kuten vaikka painonpudotuksen tai lihasmassan kasvatuksen, seurannassa vaaka saattaa olla oiva apuri. Tavoitteena laihtuminen? Vaakalukeman tulisi hiipiä pikkuhiljaa alaspäin. Haaveissa muhkeammat muskelit? Vaa'an numeroiden tulisi olla nousujohteisia. Onko se todella näin yksinkertaista?

No eihän se ole! Yksilön massa ei nimittäin ole vakio. On olemassa monia muuttujia, jotka saavat painon vaihtelemaan. Esimerkiksi hormonitasot ja niiden vaihtelut saattavat erityisesti naisilla vaikuttaa vaa'an lukemaan paljonkin. Kroppaan kerääntyy nestettä, olo on tukala ja turvonnut. Myöskin niinkin yksinkertaiset asiat kuin punnitusajankohta, vessassa käyminen tai käymättömyys, uni ja stressi vaikuttavat punnituksen lopputulemaan.
Ruoka on yksi hyvin keskeinen tekijä painonvaihteluiden ymmärtämisessä. Jos jokaisen viikonlopun jälkeen tuntuu tanakalta, tulisi katse kääntää lautaselle. Erityisesti suolaisen ja hiilihydraattipitoisen ruoan nauttiminen saattaa lisätä nesteen kertymistä elimistöön. Jokainen varastoituva hiilihydraattigramma sitoo mukanaan kolme grammaa vettä. Lihomisen sijaan kannatkin siis luultavammin mukanasi nestevarastoja. Varsinkin jos hiilihydraattivarastot ovat olleet tyhjillään, voi niiden täyttäminen pompsauttaa painolukemaa ylöspäin. Hiilari- ja nestevarastojen tuomaa painoa ei kannata säikkyä, päinvastoin: Täyttyneet varastot nimittäin takaavat paremman suorituskyvyn seuraavassa treenissä ja hien valuminen on taattu!
Harvemmin tulee myös ajatelleeksi, että liikunta saattaa nostaa painoa. Toki pidemmällä aikavälillä lihasmassan kasvu vaikuttaa, mutta liikunta saattaa olla osallisena myös lyhyen aikavälin painonnousussa. Erityisesti kovat treenit saavat lihaksissa aikaan pieniä mikrovaurioita. Kun elimistö alkaa vahvistuakseen korjailla näitä vaurioita, syntyy lihaksiin tarkotuksenmukaisesti pieni tulehdustila. Tämä tulehdustila puolestaan kerryttää nestettä kyseisiin kudoksiin. Teitkö älyttömän kovan jalkatreenin? Siinä saattaa olla syy äkilliseen painon pompsahdukseen!

Mikäli tosiaan pyrkii tiettyyn tavoitteeseen, puntaria voi käyttää yhtenä hyödyllisenä apuvälineenä. Luontaisten painonvaihteluiden huomiointi on tässä prosessissa tärkeää. Mittausolosuhteet tulisi pyrkiä pitämään samanlaisina kerrasta toiseen. Vaa'alla ei myöskään kannata hypätä ihan jokaisena viikonpäivänä! Pari-kolme punnitusta viikossa riittänee, sillä näistä lasketaan keskiarvo. Painon keskiarvo kertoo paremmin, liikkuuko vaa'an lukema haluttuun suuntaan.  Jos muutos ei ole mieleinen, voi lähestymistapaa aina muokata.
Mitä todennäköisimmin et siis ole lihonut kahta kiloa yhdestä viikonloppuna nautitusta karkkipussista. Ole rauhallisin mielin, paino palautuu takaisin kunhan käyt kerran hikoilemassa! Painosta stressaaminen ja sen liiallinen vahtaaminen on turhaa. Jos huomaat verenpaineidesi nousevan joka kerta vaa'alle astuessasi, sen voi ihan yhtä hyvin lopettaa. Hyvinvoinnin tarkkailuun on paljon muitakin mittareita!

Omalla kohdallani painonnousu selittynee lauantain extrakovalla koulutuspäivällä sekä sen myötä yhtä kovalla hiilihydraattitankkauksella. Ja lomasuklaalla, heheh! Itse en juurikaan käy vaa'alla normaalisti, tällä hetkellä seuraan vähän hiilihydraatti-ihmiskokeeni vaikutuksia. Massaani tärkeämmäksi näkisin kuitenkin oman olotilani ja yleisfiiliksen, jaksamisen ja hyvinvoinnin. Vaaka on tosiaan vain yksi apuväline tässä projektissa!
Tarkoituksenani ei siis ollut korostaa vaa'an käyttöä tai luoda sellaista mielikuvaa että painossa olisi jotain murehdittavaa. Valitettavan moni kuitenkin ahdistuu tuosta luontaisestakin painonvaihtelusta. Halusin vain tuoda ilmi oman kantani. Painon pompsahtelu on ihan normaalia eikä siitä kannata liikaa huolehtia. Jos olet päässyt stressittömään tilaan painon suhteen, niin sehän on huippujuttu! Muistetaan kaikki että paino on vain numero :)
 

Onko teillä kokemuksia äkillisestä painon pomppimisesta? Käyttekö vaa'alla? Millaisia fiilisiksiä aiheesta nousee? Tell me! :)

2 kommenttia:

  1. Heh, tässä tuli hyviä faktoja pöytään! Oon kans huomannut, että treenit ja syömiset saattavat vaikuttaa suurestikin painoon! Joskus ihan mielenkiinnosta kokeilin käydä peräkkäisinä päivinä puntarilla, ja kuinkas kävikään: kovan treenipäivän (ja sen jälkeisen tankkailun) jälkeen paino saattoi nousta helposti yli kilon --> yhden lepopäivän jälkeen paino taas laski rytinällä alas :D Pitkään aikaan ei ollutkaan tullut seurattua painoa, kunnes päätin aloittaa painoluokkalajin, jossa se onkin osittain välttämätöntä, sillä tietyissä painorajoissa pitää kisapäivänä olla.. :D Mutta onneksi on helppoja keinoja, jolla saada juurikin se pari kiloa lähtemään pois nopeasti.. ;) Esim. just noilla hiilareilla ja suolalla pystyy varmasti pelailla, kun ei puhuta isosta massasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan kova treeni saattaa syömisineen vaikuttaa yllättävänkin paljon! Tämän kun tiedostaa, voi välttyä monelta ahdistukselta. Vaa'alle ilmestynyt paino lähtee yhtä nopeasti kuin on tullutkin :)
      Painoluokkalajeissa ajoittaisen vaa'an tuijottelun ymmärtääkin, onhan se välttämätöntä kisapainon saavuttamiseksi. Jos ero kisapäivän painoon ei ole suuri, voi tuollaisella kikkailulla pelastaa paljon! Kunhan vaan muistaa pitää järjen päässä, jotta energiatasot pysyvät kunnossa :)
      Kiva kun kommentoit Teresa!

      Poista