lauantai 13. kesäkuuta 2015

Pidä huolta kehostasi

Kuinka usein harrastat kehonhuoltoa? Mitä tämä sinun kohdallasi pitää sisällään?

Mielestäni kehonhuoltoa ajatellaan harmillisen usein vain pakollisena pahana. Tiedättekö, kun tarttis taas venytellä. Eikö kehonhuoltoa voisi ajatella nimenomaan huoltona sinun kallisarvoiselle kropallesi? Eihän se toki aina mukavinta puuhaa ole, jos päästää kehonsa kiristymään äärimmilleen ennen kuin ymmärtää toimia. Lisäksi helposti tulee mieleen juuri pelkkä staattinen venyttely, jossa istutaan kivuliaissa asennoissa väkisin vääntäen. Venyttelyllä on paikkansa ja se voi mainiosti olla osana kehonhuoltorutiinia. Välttämätöntä se ei kuitenkaan ole!



Kehoa voi huoltaa monella tapaa. Itse olen kokenut parhaimmaksi availla jumeja liikkeen kautta. Esimerkkinä voisin kuvailla tämän aamun kehonhuoltosession!
Päätin siis aamulla lähteä ensin raikkaalle happihyppelylle. Ihan vain kävellen rennosti. Niinkin rennosti että välillä voi pysähtyä kuvailemaan sorsia. Kävely sai mukavasti veret kiertämään kropassa ja suurimmat kireydet helpottamaan. Puolivälissä matkaa pysähdyin leikkipuistoon tekemään vähän aktiivisia liikkeen avulla tehtäviä venytyksiä.  Aktiivisissa venytyksissä viedään ensin venytys ääriasentoon passiivisesti, jonka jälkeen aktiivisella lihastyöllä tehdään lyhyt voimakkaampi venytys. Tällä tavoin saadaan parannettua juurikin liikkeen aikana tapahtuvaa liikelaajuutta! Tein lisäksi myös muutamia dynaamisia heilautuksia ja pyörittelyitä avatakseni lonkan ja olkapään seutua.

Kotona jatkoin lämmenneen kropan huoltoa erilaisin kidutusvälinein. Minulla oli käytössäni pari rullaa sekä erilaisia palloja. Keskityin erityisesti yläselän alueelle, vaikka rullailinkin koko kehon läpi. Monesti yhdistän rullailun ja staattiset venytykset: Rullailu pehmentää ja lämmittää lihasta, jolloin se ottaa paremmin venytyksen vastaan. Staattisilla venytyksillä voidaan parantaa venyvyyttä tiettyyn pisteeseen asti, mutta liikelaajuuksiin se ei juurikaan vaikuta.
Palloja käytän erityisesti yläselän mobilisointiin. Asetan nystyräpallon kipeään kohtaan ja alan liikutella kättä pyörivin liikkein ja edestakaisin. Kun jumitustila alkaa helpottaa, siirrän pallon toiseen kohtaan!
Loppuun otin vielä muutaman kehoa avaavan joogaliikkeen. Myös joogassa käytetään liikettä apuna liikkuvuuden lisäämisessä. Tiettyjä liikesarjoja toistetaan useita kertoja peräkkäin, jolloin kehon jumit antavat pikkuhiljaa periksi.



Sellainen oli tämän aamun kehonhuoltosetti! Ja oli kyllä hieman erilainen olo tuon huollon jäljiltä! Todella hyvä ja semmoinen rentoutunut fiilis. Miltä tämä teidän korvaanne kuulostaa? Veikkaisin että melko työläältä. Täytyy kuitenkin muistaa että oma lajini vaatii aika huimaa liikkuvuutta. Lisäksi jos en huolla kehoani kunnolla, työkykyni kärsii. Samoin selkäni alkaa heti kiukutella, jos laiminlyön lonkankoukistajan venyttelyn... Tällaisen pidemmän kehonhuoltoharjoitteen teen mielelläni kerran viikossa. Ei sitä välttämättä sen useammin tarvitse! Pieniä venytyksiä olisi hyvä tehdä jokaisena päivänä, samoin kireimpien paikkojen rullailua. Jos et muuta ehdi, venytä edes rintalihakset, lonkankoukistaja ja takareisi/pakara. Nämä yleisimmin kirraavat vastaan. Voin taata että huomaat eron venyttelyn aloitettuasi!

Omaa kehoa huoltaessa voi samalla harjoittaa myös sitä niin kuuluisaa kehonkuuntelua. Tehdä toistoja venytyksissä niin monta kuin hyvältä tuntuu, rullata kireää kohtaa pidempään kuin vetreää, kuulostella kehoa päästä varpaisiin. Jos selkälihaksesi ovat kuin viulun kielet, ei pohkeiden perusteellinen rullaaminen ole välttämättä kovin hyödyllistä. Vaihtele harjoituksen tyyliä, yhdistele eri kehonhuoltotapoja mielesi mukaan. Kaavoihin kangistuminen (heheh) tekee kehonhuollostakin helposti tylsää ja pakkopullaa. Tee harjoituksesta itsellesi mielekästä! Parhaimmillaan kehonhuolto on myös mielenhuoltoa. Samalla voi rauhoittua kuuntelemaan paitsi kehonsa tuntemuksia, myös mielessä vaeltavia ajatuksia.

Eli tiivistettynä kehonhuollon lyhyt oppimäärä:
1. Liike on lääke. Lämmittele kroppaa ennen pidempiä venytyksiä joko kävelyllä, rullailulla tai rennoilla heilautuksilla ja pyörittelyillä.
2. Valitse mieluisin kehonhuoltomuoto: Rullat, pallot, erilaiset venyttelytekniikat. Myöskin jooga, erilaiset kehonhuoltotunnit ja hieronta lasketaan. Mix and match!
3. Toista lyhyet harjoitukset usein ja panosta kehonhuoltoon laajemmin kerran viikossa. Mieti myös uusia tapoja yhdistää kehonhuolto ja arki: Voisitko vaikka venyttää lonkankoukistajaa harjatessasi hampaita?
4. Kuuntele kehoasi ja tee sen mukaan. Kireitä kohtia voi venyttää pidempään ja useammin, rentoja ei välttämättä tarvitse huoltaa niin ahkerasti. Mene vain niin pitkälle venytyksissä, kuin juuri tänään tuntuu hyvältä. Vaikka eilen olisikin mennyt spagaati, ei se välttämättä tänään tunnukaan hyvältä. Kipua ei saa tuntua, lievää epämukavuutta kyllä.
5. Rentoudu!


Vitsit että tuo onkin hyvä tapa aloittaa päivä! Aamupala, rentouttava kehonhuoltosetti, toinen aamupala, lämmin suihku ja pehmeät vaatteet. Ihanuutta :)
Mitä tykkäätte tämän tyylisistä postauksista? Olisiko tarkemmille kehonhuoltovinkeille tarvetta, kuvineen kaikkineen? Nyt hops kommentoimaan, haluan tietää teidän ajatuksianne!

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus, luen mielelläni tällaisia lisää :)

    Mie tykkään paljon venytellä ja rullat, pallot, yms. pyörii niin kotona kuin työpaikallakin aina lattialla. Usein vaan tuntuu, et aikaa kehonhuollolle ei (mukamas) ole tarpeeksi ja siksi se usein jää. Tämä harmittaa kovasti, koska kroppa todella kaipaisi huoltoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, että postaus miellytti!
      Sulla tuntuu kyllä olevan ainakin välineet kohdillaan. Pitäisi ilmeisesti vaan muistaa myös käyttää niitä? ;)
      Mulla on ollut vähän samanlaisia ajatuksia aiemmin kehonhuoltoa kohtaan. Sellainen "tunti kehonhuoltoa tai ei mitään" -asenne. Ihan hyvin voi kuitenkin venytellä ja rullailla pienemmissä osissa, vaikka 5-10min kerrallaan taukojumpaksi! Kroppa vetreytyy kuitenkin jo vähän siinäkin ajassa ja saa tauotettua istumista :)

      Poista
  2. Hyödyllisiä nämä ainakin olisi, tulee liian vähän tehtyä kehonhuoltoa vaikka olenkin jäykkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, toivottavasti saat vähän kipinää kropan jumien aukaisemiseen! Näillä näkymin postauksia tulossa siis lisää :)

      Poista
  3. Todella kiva postaus ja ehdottomasti kehonhuoltovinkkejä kehiin kuvineen kaikkineen! :) Itselleni kehonhuolto on juurikin se pakollinen paha, vasta viimeaikoina olen yrittänyt saada siitä vähemmän pakkopullaa, mutta huonoin tuloksin. Vinkit tulisivat siis todellakin tarpeeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Voisinkin seuraavaksi postailla vähän yksityiskohtaisempia kehonhuoltovinkkejä :) Onko jotain erityistä kehonosaa joka tuottaa harmia?

      Kyllä se kroppahuolto sieltä jossain vaiheessa epäpakkopullautuu! Tehdään siitä kivaa :)

      Poista
    2. Toivotaan näin, odotan innolla postaustasi! :) Ongelmia minulle tuottaa oikeastaan koko alakroppa. Eniten jumissa minulla on takareidet ja lisäksi nilkkani etuosa kiristää, tehden jalan ojennunnuksesta vaikeaa. En ole edes tiennyt että siitäkin kohdasta voi olla jumissa :D

      Poista
    3. Kääk, mulla on kanssa vähän noita nilkkaongelmia... Katsotaan mitäpä keksin, voipi olla että tulee monessa osassa ;)
      Lantion ja alakropan liikkuvuusjuttua siis luvassa, kunhan saan matskut kuvattua! Kiitos toiveesta :)

      Poista