perjantai 23. syyskuuta 2016

U-käännös


Joskus on hyvä tehdä kunnon uukkari. Tiedättekö, muuttaa suuntaa ihan ennalta arvaamatta. Mennäkin toiseen suuntaan kuin sinun oletetaan tekevän.

En tiedä onko tämä ilmiö teille tuttu, mutta kerronpa silti! Mulla tulee välillä epämääräistä ahdistusta, josta en yhtään tiedä mistä se johtuu. Saatan viikon tai kaksikin olla ihan omissa maailmoissani, pohdiskellen. En jotenkin saa ajatusten vilinästä kiinni. Saan kiinni vain sen, että jokin ei nyt ole kohdallaan.

Pari viikkoa sitten se naksahti. Olin aivan väsähtänyt päivän jäljiltä, en jaksanut oikeastaan edes puhua. Annoin sen pahan olon vaan purkautua. Itkin ja itkin, enkä tiennyt miksi. Siinä tunnin märehtimisen kohdalla koin jonkinlaisen valaistuksen.

"Mä en tiedä mihin olen menossa, mitkä on mun tavoitteet tai mitä mä haluan". Tämänkaltainen lause purkautui suustani itkunsekaisin fiiliksin. Ehdin jo miettiä, että eikö ravitsemus sittenkään ole minun juttuni. Mutta ei se ollut niinkään. Koin nimittäin erittäin suuren ristiriidan juuri alkaneen maisterivaiheen ja tulevaisuuden visioni välillä. Korjaisin siis lausahdustani. Tiedän kyllä mitä haluan tulevaisuudeltani, mutta millä keinoin pääsen siihen? Tekoni ja tavoitteeni eivät kohdaneet nykyhetkessä. Tällä hetkellä minulla ei olisi resursseja toteuttaa unelmiani, sillä opintojen, yrittäjyyden ja parisuhteen yhdistelmä kävisi varmasti liian rankaksi joululomaan mennessä.

Minulle kirkastui, etteivät terapialinjan maisteriopinnot ole tällä hetkellä se kanava, joka vie minua eteen päin unelma-ammattiini. Kuuntelin ekoina koulupäivinä luokkakaverieni innostusta tulevista terapiakursseista, miten motivoituneita he olivatkaan. Minun tuntemukseni puolestaan olivat lähinnä ahdistusta tulevasta kaksivuotisesta, sairaalassa tehtävistä harjoittelusta ja tiukasti nidotusta aikataulusta.

Tiedossa siis jonkinasteinen U-käännös opintojen suhteen. Olin jo miettinyt, että jätän leikin kokonaan kesken, kunnes kävin juttelemassa opinto-ohjaajamme kanssa. Lähdin hänen luotaan innosta kiljahdellen ja tanssien! Meille on kuin ihmeen kaupalla tulossa opintosuunnitelman uudistus ensi syksylle, pääsen ikään kuin hyppäämään suoraan siihen. Kuluva syksy ja ensi kevät täyttyvät siis urheiluravitsemuksen opinnoista, kauppatieteiden perusteista, itsenäisestä opiskelusta ja liikunta-alan koulutuksista. Täydellinen paketti liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjälle!

Nyt tosiaan on sellainen ihana innostuspulputus ollut menossa! Kuten mulle monesti käy, innostuksissani teen liikaa juttuja. Työpäivät ovat siis olleet pitkiä, nautinnollisia tosin. Tämä vauhti kuitenkin kostautuu: Pienen hengähdyshetken sattuessa BOOOM flunssaa pukkaa. Tähän tosin liittyy tällä kertaa myös vatsaoireilua, mutta siitä ajattelin jutella toisessa postauksessa.
Mitä teille päin kuuluu? :)

6 kommenttia:

  1. Onko nuo siis jotain valinnaisia opintoja mitä luettelit (urheiluravitsemus yms.) vai meinaatko nyt käydä ne terapiaopintojen tilalla? :) Onko tuo uudistus/vaihtoehto tullut juuri ja onko se tullut jäädäkseen/onko joku väliaikainen juttu (jos tiedät:D)? Kiinnostaa hirveesti noi ravitsemusopinnot ja nyt vasta alko kiinnostaakin kun luin et sielä voi tommosia opiskella!! Olis ehkä kiva jopa saada joku ihan oma postaus sun opintoihin liittyen (oon sen yhen lukenu minkä oot aikasemmin kirjotellu! :)) mut lähinnä jos on jotain uusia juttuja mitä on tullu/muita muutoksia ja fiiliksiä jne. jos jaksat joskus? :D Tai ei oo pakko omaa postausta mut kiinnostaa vaan noi opinnot tosi paljon ja varmaan ens vuonna haen ihan tosissaan niin kaikki vinkit myös pääsykokeisiin yms otetaan vastaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Teresa! Uudistus tulee virallisesti voimaan syksyllä 2017 ja ainakin käsitykseni mukaan jäädäkseen :) Muutos koskee siis pääasiassa maisterivaiheen opintoja, jotka suoritetaan jatkossa vapaa-valintaisissa moduuleissa.
      Teen siis itse nuo opinnot terapiaopintojen tilalla. Terapeutin pätevyyttä en siis saa, mutta nämä opinnot valmistavat minua huomattavasti paremmin oman työelämäni haasteisiin! Mun mielestä tämä on ihan älyttömän siisti muutos, sillä jokainen voi tavallaan jo opiskeluaikana suuntautua omien mielenkiinnonkohteidensa mukaisesti :)
      Voin toki kirjoitella vielä uudenkin postauksen aiheesta, kunhan olen päässyt itsekin siihen enemmän sisään. Pääsykokeet ovat muuttuneet minun ajoistani jo vaikka kuinka moneen kertaan, ymmärtääkseni ensi keväänä pääsykokeeseen kuuluu kaikille kemia, biologia ja ravitsemustiede -kirjasta tietty alue :)
      Tsempit luku-urakkaan ja kiva kun kommentoit!

      Poista
    2. Okei, kiva tietää! Kuulostaa kyllä hyvältä, ja varmasti sulle on hyötyä noista opinnoista enemmän! :) Voi ei, psykologia olis ollu itelle just se helpoin osa-alue, ikävää jos se jääkin pois pääsykokeista.. :D Noh, eipä auta kun alkaa pänttäämään kemiaa ja biologiaa! Kiitos vastauksesta! :)

      Poista
    3. En ole sata varma nyt enää oliko psykologia vai biologia! Nyt kun sanoit :D Joku logia! Käy tsekkaamassa jostain, ettet turhaan pänttää!

      Poista
  2. Kiitos taas ihanasta postauksesta! Itselläni samankaltainen ristiriitatilanne nykyisen elämäntilanteen ja tavotteiden välillä. Harmillisesti juuri nyt en voi asialle tehdä oikein mitään. Katse tulevaisuuteen kuitenkin, kyllä sille omalle tielle vielä pääsee. Harmi että olen malttamaton luonne. :) Tsemppiä sulle syksyyn ja toivon mahtavia juttuja sun uralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, kiitos tosi ihanasta kommentista! Ikävä kuulla, että sullakin on ristiriitatilanne elämässäsi ja vielä ettei sille voi just heti nyt tehdä mitään. Ihanan positiivinen tsemppiasenne kuitenkin :)
      Ymmärrän tuskasi, terveisin toinen malttamaton! Kiitos tsempeistä ja huipuista toivomuksista :) Mäkin toivon että sun tilanne ratkeaa ja pääset haluamallesi polulle <3

      Poista