maanantai 26. syyskuuta 2016

Yksilön kokemuksen todistusarvo: Tappaako maito?

Tiedän, melko dramaattinen otsikko. Dramatiikkaa sisältää kuitenkin myös tuleva postaus. Jos olet yhtään herkkä oirekuvailulle, suosittelen lämpimästi siirtymään suoraan loppupohdintaan.

Mitä jos kaikki luottaisimme yhden ihmisen tuntemuksiin? Näillä perusteilla meillä voisi olla melko erilainen kuva monestakin asiasta. Totta kai yksittäisen ihmisen kokemus on tärkeä, hänelle itselleen nimittäin. Jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan: Kun haetaan muutosta omaan olotilaan, haetaan usein myös syy-seuraussuhteita omien toimien ja voinnin välillä. Jos tällöin koemme vaikka sen maidon turvottavan, aiheuttavan vatsakipua tai ihon kukkimista, tuntuu ihan loogiselta vähentää sen kulutusta. Ja myös antaa tämä vinkkinä eteen päin kaikille muille samoista oireista kärsiville.
Seuraavissa kappaleissa kerron pienen esimerkin omasta hyvin lyhyeksi jääneestä ihmiskokeestani.


Taustatietona voisin kertoa, että olen pienenä ollut allerginen maidolle. Tämä kuitenkin hiipui vuosien myötä, kuten lasten allergioille usein tapahtuu. Ala-asteen loppupuolella aloin saamaan oireita laktoosista ja siirryin laktoosittomiin tuotteisiin. Kuitenkin myöhemmin Crohnin taudin puhkeamisen ja suoliston huonon kunnon takia herkistyin uudelleen maitotuotteille. Yksi kerrallaan kaikki maitotuotteet tippuivat pois ruokailustani. Näin olen hyvin pärjännyt tähän päivään asti, jo noin kolme vuotta. Suoliston kunnon paranemisen myötä olen päässyt palauttamaan monia ruokia päivittäiseen ruokailuuni. Olen pystynyt syömään ruokia, joita en voinut aiemmin edes kuvitella maistavani, esimerkiksi nektariinia, papuja ja seesaminsiemeniä. Loogisena jatkumona ajattelin sitten, että no repäistäänpä oikein kunnolla. Päätin siis testata luonnonjogurttia.

Ekan kerran jälkeen ei mitään. Olin aika iloinen, tämähän vapauttaisi ruokailua ihan suunnattoman paljon! Ehdin jo suunnitella päässäni noin kaksikymmentä reseptiä luonnonjogurtista. Joten maistoin sitten seuraavanakin päivänä. Big mistake.
Allergisten reaktioiden kehittyminen voi viedä jopa sen 24 tuntia. Tämä oli jotenkin päässyt unohtumaan jogurttihöyryissäni. Kärsin kolme päivää aika järisyttävistä vatsakivuista. Uloste oli kokonaan sellaista verensekaista limaa ja pompin vessassa noin tunnin välein. Suolisto ärtyi todella pahasti ja syöminen vain lisäsi pahan olon tunnetta sekä vatsakipua. Oksetus ja kuvotus oli lähes jatkuvaa, pahentuen erityisesti liikkuessa. Lopulta sitten nousi matala kuume, ehkä enemmänkin sellaista lämpöilyä.


Jos siis luottaisin yhden hengen ihmiskokeisiin, mitä tämä kertoisi? Sen perusteella olisin varma, ettei maito sovellu ihmisravinnoksi, eihän se tehnyt minulle muuta kuin pahaa. Jos uskoisin, että maidon nauttiminen tekee saman kaikille muille, en tietenkään voisi suositella sitä.

Mutta eivät ruoka-aineet vaikuta meihin kaikkiin samalla tavalla. Maito ei sovellu juuri minulle - minulla on taustalla allergioita ja suolistosairaus.

Isälleni puolestaan punainen liha ei sovellu huonon sulavuuden vuoksi - hänellä on myös Crohn.

Äitini ei voi syödä kalaa tai pähkinöitä, sillä ne saavat nielun ja korvat kutisemaan - hänellä on allergia.

Ystäväni ei voi käyttää heraproteiinia, sillä se saa hänen verensokerinsa kohoamaan järjettömiin lukemiin - hänellä on diabetes.

Toiselle ystävälleni sipuli, kaalit ja palkokasvit saavat mahan sekaisin - hänellä on ärtyvän suolen oireyhtymä.

Jos luottaisimme yksilön kokemuksiin, voisimme päätellä kaikkien edellä lueteltujen ruoka-aineiden olevan jollain tavalla haitallisia. Totuushan on, että maailmasta kyllä löytyy erilaisia herkkyyksiä ja intoleransseja vaikka mille. Kuitenkaan kenenkään tomaattiallergia ei tee tomaatista vaarallista eikä kofeiiniherkkyys kahvista jonkin sortin myrkkyä.
Meissä on yksilöllisiä eroavaisuuksia. Kuitenkin tulisi muistaa, että valtaosalle suomalaisista sopii niin sanotusti kaikki. Vain melko pieni marginaali saa oireita yhdestä tai useammasta ruoasta. Usein tämä pieni marginaali kuitenkin puhuu asiasta enemmän. Vai kuinka usein kuulee ihmisten juttelevan, että miten tänäkin aamuna se ruisleipä sopii vatsalle ihan hyvin tai miten ei tule yhtään vatsa kipeäksi, kun syö jogurttia hedelmillä?

On myös ihan normaalia, ettei vatsa ole illalla ihan yhtä litteä kuin aamulla. Keskivertoihminen syö päivässä aikamoisen lastillisen ruokaa, totta kai se näkyy vatsan ulkomuodossa iltaan mennessä! Pieni turvotus on osa normaalia suoliston toimintaa, samoin näiden normaalista toiminnasta syntyvien kaasujen ulos päästäminen - toisin sanoen pierut.



Jätin ihan tarkoituksella kommentoimatta erään nimeltä mainitsemattoman julkkisvalmentajan ihmiskoetta. En nimittäin koe että yhdellä ihmisellä toteutettu koe olisi millään tavalla todistusvoimainen. Yhden ihmisen kokemus on aina vain yhden ihmisen kokemus. Sitä ei voi yleistää koskemaan kaikkia muitakin. Varsinkin jos huomioidaan ihmiskoetta edeltävä ruokavalio, jossa ei ollut maitoa tai viljaa nimeksikään - mitäköhän tapahtuu kun niistä yhtäkkiä tehdään ruokavalion pohja?
Äkilliset dramaattiset muutokset ruokavaliossa yleensä laittavat kehon ja mahan aluksi vähän sekaisin. Mutta keho sopeutuu muutokseen, mikäli taustalla ei ole sairauksia tai yliherkkyyksiä. En usko, että the julkkisvalmentaja tarkoittaa mitään pahaa tempauksillaan. Hänellä lienee vain huono henkilökohtainen kokemus ja sopeutuminen kyseisiin ruoka-aineisiin sekä halu auttaa muita on kova.
Ai vastaus otsikon kysymykseen? Eihän se maito tapa, edes minua. Huonoksi se kyllä voi olon tehdä. Kokeilemalla se selviää myös sun kohdalla: Jos mitään oireita ei näy, niin anna palaa vaan!

Minkälaisia ajatuksia heräsi? Oletteko harrastaneet tälläisiä ihmiskokeita itsellänne? Onko seuraajissa moniruokavammaisia? :)

10 kommenttia:

  1. No siis, tämänhän pitäisi olla ihan itsestään selvä asia. Mutta eipä näköjään monille ole. Ja tuosta nimeltä mainitsemattoman henkilön kokeesta en edes aloita. :D

    Ihan mielenkiinnosta, millä mekanismilla heraproteiini kohottaa verensokeria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sen pitäisi, harvoin vain tuntuu olevan :D hahah taidetaan olla siitä aika samaa mieltä!

      Proteiinista voidaan muodostaa elimistössä glukoosia. Proteiinillakin on siis insuliinivaste terveesti toimivassa kehossa. Diabeetikolla kun ei insuliinia erity riittävästi, pääsee verensokeri heraproteiinijuoman myötä nousemaan hyvinkin korkeaksi. Ainakaan ystävälleni tällainen heraproteiinijuoma (ilman hiilihydraatteja) ei sopinut. Tarkempaa mekanismia en valitettavasti tunne! :)

      Poista
    2. Jännä. Ehkä nää on taas niitä yksilöllisiä juttuja. :)

      Poista
    3. Saattaa olla! Ja varmasti vaikuttaa esim. edeltävä treeni ja kuinka tyhjään mahaan proteiinisheikki on vedetty :)

      Poista
  2. Oiken hyvä postaus! Itse sorruin siihen joskus aikoinaaan kun maidottomuus nousi pinnalle että maitotuotteet ovat pahasta. Vatsaoireita en muistaakseni maidosta saanut mutta huomasin kyllä liman erityksen vähenevän ja kurkun kutinan/kivun loppumisen maitotuotteiden nauttimisen jälkeen. Nyt olen sentään saanut muutettua ajatukseni järkevään suuntaan eli maitotuotteet eivät ole pahasta jos niistä ei oireita saa. Huomaan kuitenkin välillä että nimenomaam kurkkuni alkaa kutisemaan sellaisella kivun tunteen rajamailla syödessäni jotain maitotuotteita. Viimeksi tänään tunsin epämukavuutta kun söin isoäidin valmistamaa ruokaa jossa oli kuohukermaa käytetty mutta sitten taas viime viikolla söin kilon turkkilaista jukurttia ilman sen suurempia kurkkutuntemuksia. Edellisviikolla huomasin saavani kreikkalaisesta jukurtista samanlaisia kurkun oireita.. Kuulostaako tämmönen "oireilu" tutulta eli siis aina välillä niitä tulee mutta välillä ei. Turhauttavaa kun ei etukäteen oikeen ainakaan vielä tiedä mistä johtuu ja voisiko ne tuntemukset jotenkin välttää..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mäkin välillä ollut vähän höyrähtänyt, johtuen juuri siitä niin vahvasta omasta kokemuksesta! Eli se lienee ihan normaalia :D
      Hmmm, kai ne oireilut voivat vaihdella kehon tilan mukaan. Tuo nielun limaisuus on melko yleinen oire maidon nauttimisen sivutuotteena, mutta tuollaisesti kivusta/kutinasta en ole kuullut! Oire ei siis yhdisty mihinkään tiettyyn maitotuotteeseen? Eikä kyseessä voi olla mikään ruoka-aine jota nautit maidon kanssa?
      Mielenkiintoista! Mulla ainakin nielun/korvien kutina on yksi allergiaoireista. Se on kyllä ikävää kun ei oikein voi tietää, milloin kroppa reagoi ja milloin uskaltaa vapaammin syödä. Kai se on vain kokeiltava? Hurjat tsempit selvitystyöhön :)

      Poista
    2. Kipu oli ehkä liian negatiivinen ilmaisu mutta tosiaan sellaista epämukavaa kutinaa ja tunnetta kurkussa on.. Ja nimenomaan ne ilmaantuvat välillä maitotuotteiden nauttimisen jälkeen eli ei läheskään aina mikä tekee tästä tutkimuksesta haasteellista:D itse pohdin että onko jotain valmistuseroja mutta en sitten oikein tiedä oikeasti onko siinä mitään perää että kuohukermasta ja kreikkalaisesta jogurtista tuli mutta ei turkkilaisesta.. Rupesin nyt pohtimaan että voiko tosiaan olla jokin ruoka-aine mikä yhdessä maidon kanssa oireet saavat aikaan. Toisaalta tuota on kyllä hirmusen työlästä lähteä selvittämään vai mahtaakohan olla jtn valmista "listaa" mitkä raaka-aineet yhdessä maidon kanssa saavat allergisia oireita:D tai sitten se on vaankehon tilan mukaan niin kuin sanoit ja sen kanssa mennään päivä kerrallaan:)

      Poista
    3. Hmmm, kyllähän niissä voi olla eroja valmistusprosessissa esimerkiksi eri valmistajien välillä. Toinen ero saattaa olla rasvaprosentissa?
      En kyllä ihan sitä tarkoittanut, että maidon ja jonkun ruoka-aineen kombinaatio aiheuttaisi allergiset oireet, mutta saattaahan siinä tietysti olla joku kemiallinen reaktio :D Mutta siis meinasin, että jos se onkin jokin muu ruoka mitä aina vain satut syömään maitotuotteiden kanssa? Esimerkiksi jokin hedelmä/mehukeitto/marja? Ananas ainakin voi aiheuttaa suun/suupielten halkeilua sen bromelaiini-entsyymin vuoksi.
      Aika mielenkiintoinen keissi! Tuu ihmeessä kertomaan, jos tämä juttu selvisi :D

      Poista
  3. On myös huvittavaa, että kyseisen ihmiskokeen tehnyt puhuu kuinka raha vaikuttaa ravitsemusssuosituksiin, ja nyt hän kannustaa ihmisiä osallistumaan maksulliseen viiden viikon haasteeseen hänelle sopivine ruokavalio+liikunta -ohjeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiin, taitaa olla aika mahdotonta nykyään löytää tahoa, jolla ei olisi minkäänlaisia taloudellisia intressejä :)

      Poista