perjantai 7. helmikuuta 2014

Kotitekoinen hummus

 
Välillä perusateriat kaipaavat jotain höystettä.
En ole erikoisemmin kastikeihminen.
Mutta olen dippi-ihminen.
Muutenkin kuin ojentajadippien suhteen siis.
 
Tykkään välillä ostaa esimerkiksi luomulaatuista tacokastiketta
 ja käyttää sitä kasvisten maustamiseen.
Tai tässä tapauksessa kasvisten uittamiseen.
Myös avokadotahnaan on ihana dippailla vaikka porkkanoita :)
Avokadodippi kannattaa tehdä itse, sillä kaupan guacamolessa on noin 2% avokadoa.
Kaupassa myytävä valmishummus sen sijaan on oikein hyvä vaihtoehto.
Omalla osallani se ei tule kysymykseen tahinin eli seesaminsiementahnan vuoksi.
Päätinkin siis tehdä korvaavan version käyttämällä cashewbutteria!
 
 
 
Seesamiton hummus
170g valutettuja kypsiä kikherneitä
1rkl sitruunamehua
3rkl oliiviöljyä
1rkl cashwepähkinävoita
2 valkosipulinkynttä
½tl suolaa
1tl paprikajauhetta
½tl mustapippuria
pari tujausta cayennepippuria (ei pakollinen)

 
Huuhtele ja valuta kikherneet.
Lisää kulhoon valkosipuli ja mausteet.

 
Lisää myös oliiviöljy, cashewbutter ja sitruunamehu.
Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi!

 
Tarjoile esimerkiksi dippikasviksien kera!


 
Itse nautiskelin juuri valmistettua hummusta lounaalla.
Lisukkeeksi tuoretta paprikaa ja porkkanaa sekä höyrytettyä ruusukaalta.
Lisäksi vielä pari kananmunaa ja köntti vuohenjuustoa ;)
Nam!

 
Hummus säilyy hyvin jääkaapissa ainakin viikon verran.
Maistuu muuten vielä entistäkin paremmalta makujen tiivistyttyä yön yli!
Hummus kannattaa säilöä kannelliseen pikkupurkkiin tai peittää kulho elmukelmulla/muovipussilla.
Ellet sitten halua että koko jääkaappisi tuoksahtaa valkosipulilta...

 

 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, täytyykin kokeilla tätä, kun en tuosta tahinin mausta hirveästi välitä. Ollut viime aikoina suuri himo tehdä kikherneistä kaikkea (falafelpyörykät on ollu listalla jo pitkään), mutta en oo vaan saanut aikaseks. Jospa nyt sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin nopea ja helppo ettei valmistus vaadi mitään erityisempiä pinnistelyjä :) kokeile ihmeessä!

      Poista