tiistai 25. elokuuta 2015

Huhh ja puhh

Noilla puhinoilla voisin kuvailla viikonlopun fiiliksiä. Viime viikon loppupuolesta jäi käteen hurjan väsymyksen lisäksi jonkin verran rahaa ja kourallinen uusia ystäviä. Mistä oli siis kyse?


Olin jälleen myymässä kansainvälisillä markkinoilla, jotka rantautuivat Kuopioon viime torstaina. Neljä päivää vietin siis torilla myymässä kaikkia Italialaisia herkkuja! Päivät venyivät pitkiksi, keskimäärin kymmenen tuntisiksi. Taukoa tuossa oli 20 minuutin lounastauon verran. Hurjaa kiirettä riitti monena päivänä, mutta erityisesti lauantai oli supertiukka päivä. Kuulemma Kuopiossa oli hulluin meininki ja paras myynti verrattuna isompiinkin paikkoihin! Iltaisin olikin sitten niin väsynyt ettei jaksanut oikeastaan kuin syödä ja nukkua. Eipähän ainakaan tullut mitään ongelmia keksiä tekemistä vapaa-ajalle...


En kyllä voi taas kuin ihmetellä suomalaisten käytöstapoja. Oli siis ihaniakin ihmisiä joo, mutta valitettavan moni oli todella töykeä ja tyly. Asenteeltaan luokkaa sinä alhainen torityöläinen, palvele minua. Eräskin nainen kävi kolmena päivänä valittamassa tiskillä. Osansa saivat muun muassa tuotteiden säilyminen ja minun vaillinaisen tietämykseni fysiikanlaeista. Ja tämän jälkeen täti osti tyytyväisenä sitä kuulemma auringossa pilaantunutta nougaata.
Yritä siinä sitten olla asiakaspalveluhenkinen.
Huomasin viikonlopun aikana myös liikunnan voimauttavan vaikutuksen. Torstaista lauantaihin en tosiaan tehnyt mitään muuta kuin torimyyntiä. Seisomiseen tottumattomat jalkani olivat ihan muussina! Sunnuntaina alkoi kuitenkin olla jo tarve hikoilla kunnolla. Käväisin siis aamutuimaan sellaisella tunnin hölkkälenkillä. Ja voi että se fiilis! Aurinko paistaa, musiikki soi korvilla, silmien edessä vilisevät nätit maisemat. Koko työpäivänkin jaksoi paljon paremmin kun aamulla oli vähän hikoillut. Sain itseasiassa kuulla näyttäväni erityisen pirteältä.


Siinäpä saatesanat tähän viikkoon. Tällä viikolla on paljon palavereja koskien syksyn uusia kuvioita. Niin jännää! Ensi viikolla alkaa siis jo tapahtua :)
Kuvituksena on mun tän hetken lempparipuurokombo: Kaurapuuroa riisiproteiinilla & piparkakkumausteella, päällä pakastemangoa, marjoja, kaurajogurttia ja maapähkinävoita. Namsk!
Aurinkoista viikkoa, nauttikaa ihanista keleistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti