keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

White tea and orange



 
Tykkään hirmuisesti teestä, jos se nyt on jäänyt jotenkin epäselväksi.
Uusia teemakuja voisin haalia loputtomiin.
Yleensä suosin maustettua vihreää teetä.
Lemppari on tähän mennessä ollut vihreä chaitee!
Sitruunaiset teemaut eivät taas jostain syystä iske ollenkaan.
Sellaiseen teehifistelyyn en oikein ole vielä päässyt sisälle.
Tiedättekö, tilataan jotain kallista luomualppilehmänlaitumenvoikukkateetä ja tehdään sen valmistuksesta hirmuisen monimutkainen prosessi lämpötilanmittaamisineen?
 
Tällä kertaa päätin kokeilla valkoista teetä.
Jostain olen joskus lukenut että valkoisessa teessä olisi jopa enemmän antioksidantteja kuin vihreässä.
Huomatkaa erittäin tarkka lähdeviite.
 
Makuna tässä teessä oli appelsiini.
Aloitin varovasti tuoksuttelemaan teetä.
Juu kyllä tämä appelsiinilta tuoksuu.
Olin ennakkoluuloinen.
Yleensä hyväntuoksuiset teet eivät maistu miltään.
Tai ainakaan siltä miltä niiden luvataan maistuvan!
Olen yhä katkera eräästä mustaherukkateestä.
 
Pitkällisen teen tuijottelun jälkeen maistoin.
Ja sehän maistui appelsiinille.
Melkoisen vahvasti jopa!
Olin todella positiivisesti yllättynyt.
Teki mieli tehdä pieni voitontanssi onnistuneen teevalinnan johdosta.

 
 
Teetä voi mainiosti käyttää myös ruokajuomana!
Varsinkin viileällä säällä.
Tai silloin kun ruoka on kylmää.
Tai kun haluaa extramäärän antioksidantteja.
Tai kun on kipeänä.
Tai kun vain tekee mieli teetä.
Tai oikeastaan milloin vain.



10 kommenttia:

  1. Tää teehomma on kyllä ongelmallinen juttu, jota on tullut harmiteltua ennenkin. Kun haluaisin kauheasti testata kaikkia uusia makuja. Mutta kun ei noi pussit ole ilmaisia kuitenkaan ja sitten harmittaa, kun tulee tehtyä väärä valinta. Mitä sille lopulle paketille sitten tekee? Tosi varovasti siis tulee testattua uusia makuja, vaikka niitä aina kaupassa katselen. Koska on niin paljon huonoja kokemuksia. Hankalaa! Pitäis varmaan pitää muiden teenjuojien kanssa joku tapaaminen, missä sais maistella eri makuja, ja sen perusteella sitten ostaa niitä kotiin! ;-)

    Tämän tekstin innoittamana uskallan ehkä kokeilla tuota kyseistä teetä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu tosiaan on ongelmallista! Mieluumminhan sitä hyvää teetä juo kuin pahaa :D mä olen pitänyt ne ylimääräiset pahat teet kaapissa vieraiden varalle :') pitäisi kyllä pitää joku teenmaistatusilta viini-illan sijaan! Tai sitten kaupassa voisi olla teetestereitä. Nyt tulee ostettua ihan sika säkissä!

      Kokeileppa ihmeessä, minun makuuni tuo ainakin oli tosi hyvää :)

      Poista
  2. Oi, Clipperin teet ovat ihania :) Kesäisin olen tehnyt yön-yli-teetä, eli illalla kannuun teepussi ja ihan vaan kylmää vettä päälle. Kauneusunien jälkeen kannuun vielä hieman tuoretta sitruunamehua ja ihana kylmä tee on valmis :)
    Vielä ei ihan kelien puolesta houkuttele, mutta kohta taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clipperillä on tosiaan ihana teevalikoima :) kuullostaa tosi hyvältä tuo yön-yli-tee! Kiitti vinkistä, täytyypä pistää testiin ;)

      Poista
  3. Jee, joku muukin jonka mielestä tee sopii ruokajuomaksi :) mä juon aina teetä ruoan kans; kesät talvet ja mua pidetään ihan kummajaisena! Ja lisäksi laitan teehen pikku lorauksen maitoa makua pehmentämään. Oon aika kaikkiruokainen teen suhteen mutta lempparini on clipperin lakritsatee. Tuota valkoista clipperin teetä en oo kokeillutkaan.
    Kiitti tosi kivasta blogista!
    Terv. Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa, teesiskoksia! Itse en jotenkin ole lämmennyt tuolle maidon käytölle teessä, mutta ilmeisesti se kuitenkin on ihan yleinen tapa :) ehkä kokeilen lakritsaa jos sä kokeilet valkoista? ;) kiitos kovasti kivasta kommentista Elina!

      Poista
  4. Tää on mun ehdottomia lempiteitä kans! Se Clipperin vadelma valkoinen tee on kans jättebueno! Tuo ateria näyttää muuten niin herkulta, että voisinpa napata sen nyt suihini :) Mitä tuo Ombar on - raakasuklaatako (NAM)? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooi, vadelmateetä! Kuullostaa ihanalta :) hihhii, tuo oli kyllä oikein maittava ateria, paljon kaikkea pientä! Juu tuo Ombar on raakasuklaata! Mun mielestä erityisen NAM :) makuna taisi olla gojimarja!

      Poista
  5. Itse olen aika nirso teen suhteen, mutta Yogi Tean suklaa- ja lakritsateet on aivan taivaallisen hyviä! Ei tarvi lisätä mitään, maku on vahva mutta silti sellainen pehmeä :)

    Ja saman merkin inkivääritee on flunssan yrittäessä ihan ehdoton. Perus vihreästä teestä olen tehnyt jääteetä kannuun jääkaappiin, stevialla ja sitruunalla maustettuna.Sitä hörpin, tosin en kovin tiuhaan, kun tuo sitruuna ei tee hampaille hyvää.. -A-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, hirmuisen hyviä teevinkkejä sinulla :) kiitoksia kovasti, kuullostaa tosi ihanalta!

      Poista