sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Herkkuvinkki!

Eilen teki mieli jotain spesiaalihyvää rankan opiskelu-ja treeniviikon jälkeen. Kaupassa ei kuitenkaan mikään herkku tuntunut houkuttelevalta (???) ja lähdin kotiin tyhjin käsin. Illalla herkkuhimo vain yltyi, joten oli pakko kehitellä jotain kaappien sisällöstä!



Voisin tietysti keksiä tälle jonkin hienon nimen, mutta oikeasti laitoin vain kuivattuja taateleita, aprikooseja ja inkivääriä kippoon, sulatin mikrossa tummaa suklaata ja dippailin kuivahedelmiä siihen. Lisukkeeksi kelpasi hyvin raakakaakao! Ei ehkä se tavallisin lauantai-illan juoma?
Herkut tekivät kyllä tehtävänsä eli makeanhimo lähti ja tuli hyvä mieli 8) 
on tärkeää herkutella silloin tällöin, varsinkin jos treenaa paljon ja syö terveellisesti. Jos itseltään lähtee härkäpäisesti kieltämään kaiken houkuttelevan ruoan, niin hyvin usein sitä tekee entistä enemmän mieli. On kuitenkin tärkeä muistaa herkutella jollain, mistä oikeasti tykkää (kuullostaa itsestäänselvyydeltä, mutta se ei välttämättä ole!) Saan itselleni ainakin aikaan vain pahan mielen, jos syön jotain epäterveellistä joka ei sitten ollutkaan niin hyvää kuin odotin.
 Herkkujen suhteen ei kannata olla liian tiukka: Jos noudattaa pääsääntöisesti (~80%) suht terveellisiä elämäntapoja, voi lopun aikaa (~20%) syödä mitä mieli tekee. Kannattaa myös muistaa ettei herkuttelu aina tarkoita epäterveellistä ruokaa! Voisin oikeastaan sanoa herkuttelevani joka päivä, sillä tykkään oikeasti tosi paljon rahkasta/luonnonjogurtista/turkkilaisesta jogurtista, marjoista & pähkinöistä, kanasta&kasviksista&salaatista, hedelmistä, maitokahvista, hunajasta jne. Herkkuhimo menee usein näilläkin ohi. Muita hyviä pikkuherkkuja ovat mm. Omenasiivut&maapähkinävoi, hummus&kasvikset, itse uunissa paahdetut ruisleipätikut&tuorejuusto/hummus/pesto tai juustovoileivät. Esimerkiksi ruisnapit vuohenjuustolla&basilikalla on aika taivaallinen yhdistelmä ;)
Ja toisinaan sitten tarvitaan se voisilmäpulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti