Missä vaiheessa voidaan sanoa että ehdottomuus ruokailun suhteen menee niin sanotusti yli?
Ulkopuolelta katsottuna hyvinkin tarkan oloisesti syövä voi tosiasiassa suhtautua ruokaan todella rennosti.
Toisaalta myös herkuttelija voi ajatuksissaan olla itselleen hirveän tuomitseva ja potea huonoa omatuntoa jokaisesta suupalasta.
Eräänä päivänä päätät syödä suklaapatukan.
Minkälainen olotila sinut valtaa tämän jälkeen?
Sallivalla asenteella varustettu ihminen kykenee sivuuttamaan tämän ilman suurempia tunnontuskia.
Eipä asiaa tarvitse sen kummemmin miettiä enää syömisen jälkeen.
Paitsi että tulipa hyvä mieli kun sai vähän herkutella.
Entäpä herkkuihin ehdottomasti suhtautuva ihminen?
Yksi (mitätön) suklaapatukka koetaan suurenakin repsahduksena,
joka on mahdollisesti pilannut koko terveellisen ruokavalion.
Tällaisesta kielletystä ruoasta tulee hirveä morkkis, eikä nautintokaan sen myötä ole kovin suuri.
Joka kerta suklaapalasta kieltäytyvää katsellaan usein kulmien alta.
Mielestäni on tervettä kyetä sanomaan, ettei juuri nyt tee mieli.
Siinähän ei ole mitään pahaa!
Entä jos kuitenkin kieltäytyy kerta toisensa jälkeen,
mutta oikeasti haluaisi vain napsia suklaapalat suuhunsa?
Voidaan toki puhua itsekurista, mutta onko siinä loppujen lopuksi mitään pointtia?
Harvan ruokavalio kaatuu pariin suklaapalaan.
Ei oikeasti kenenkään.
En toki tarkoita, että kaikkien tulisi ryhtyä hyvillä mielin vetämään suklaapatukoita kaksin käsin.
Lähinnä mietin rajanvetoa terveellisen syömisen ja syömishäiriöksi luokiteltavan ortoreksian välillä.
Ortoreksiassa henkilö pyrkii syömään yliterveellisesti.
Lopulta kuitenkin ajatusmallit saattavat kieroutua ja käsitys terveellisyydestä vääristyy.
Terveellisenä pidetäänkin lopulta vain vaikkapa porkkanoita.
Hän voi pelätä terveytensä romahtavan, mikäli sattuu syömään 20 gramman sijasta 22g pähkinöitä.
Tyypillistä on myös ylitsevuotava terveysvalistus, jonka sairastuneet kohdistavat usein läheisiinsä
Aina syömishäiriö ei kuitenkaan etene niin pitkälle, vaan voi ilmentyä lievemmässä muodossa, vääränlaisesta ruoasta seuraavana ahdistuksena, kontrollointina ja pilkuntarkan ruokavalion noudattamisena.
Mielestäni erona näiden kahden välillä on juuri tuo sallivuus.
Terveellisesti syövä tietää kyllä mikä on epäterveellistä ja mikä terveellistä.
Hän ei aina vain jaksa välittää.
Mieleltään terve ihminen voi erityistapauksissa valita myös sen epäterveellisemmän vaihtoehdon.
Hän osaa nauttia ruoan mausta
vaikka tietääkin sen olevan energiapitoista, rasvaista, sokerista, mitä vain.
Hän syö hyvällä mielellä silloin kun tekee mieli.
Ehdottoman asenteen omaava sen sijaan pyrkii joka ikisellä aterialla optimoimaan ateriansa.
Hän valitsee ravintolassa kevyen salaatin vaikka mieli tekisi pihviä.
Jälkiruoaksi lasi vettä ja musta kahvi,
vaikka mieli haluaisikin suklaata ja latte machiaton.
Hän ajattelee herkkuja paljonkin,
mutta ei salli niitä itselleen.
Jos hän kerrankin tilanteen sanelemana päättää syödä palan kakkua,
nautinto häviää ahdistuksen syövereihin.
Syömishäiriö voi toisinaan naamioitua tervehenkisen ulkokuoren alle.
Se ei välttämättä näy ulospäin,
mutta kahlitsee ihmisen vangikseen.
Ajatukset sen ulkokuoren alla ratkaisevat.
Mikäli ruoka pyörii mielessä kokoajan, ruoan valmistukseen ja suunnitteluun menee hurjasti aikaa, poikkeamat suunnitellussa ruokavaliossa ahdistavat, spontaani syöminen on mahdotonta ja herkuttelu tuntematon käsite, kannattaa miettiä onko pipo hieman liian kireällä.
Meille on annettu vain yksi elämä ja siitä tulisi nauttia.
Elämä on liian lyhyt jokaisen suupalan vahtaamiseen ja nautinnoista kieltäytymiseen!
Herättikö kirjoitus sinussa jotain ajatuksia?
Minkälainen suhtautuminen sinulla on ruokaan?
