sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Makeantulinen mangokana

 
Oletteko koskaan kokeilleet yhdistää mangoa ja kanaa?
Kokeilkaa.
Nyt heti!
 
En voinut oikeasti uskoa kuinka hyvää tästä tuli.
Maku on juuri sellainen minun makunystyröihini sopiva.
Vähän tulisuutta chilistä, mausteisuutta inkivääristä ja kurkumasta.
Suolaisen ja makean yhdistelmä.
 
Toivoisin kovasti että olisin keksinyt tämän makuyhdistelmän ihan itse.
Inspiraatio lähti kuitenkin joululomalla ravintolassa syödystä kana-annoksesta.
Mutta tästä tuli vielä parempaa, vannon sen!
 
 
Tulistunut mangokana
2 kananfileetä
1 pieni sipuli
peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
pari hyppysellistä suolaa
ripsautus kuivattua chiliä
pari tujausta kurkumaa
1dl Bonne mangososetta
 
Pilko kana, sipuli ja inkivääri.
Ruskista kananpalat pannulla öljyssä.
Lisää sipuli, inkivääri ja mausteet.
Kuullottele kunnes kana on kypsää ja sipuli läpikuultavaa.

 
Lisää mangosose ja anna vielä poreilla hetkonen.
Valmistaudu makunautintoon!

 
Tarjoile ihanainen mangokana esimerkiksi riisin ja höyrytettyjen kasvisten kera.
Annos on muuten suhteellisen iso.
Sillä ruokkii kaksi pieniruokaista tai yhden ahmatin...
Eli tästä voitte siis päätellä, että kaikki upposi kitusiini punttitreenin jälkimainingeissa.

 
Mausteiden määrä on vähän epäselvä, tiedetään.
Hyppysellinen on vähän isompi kuin tujaus.
Ripsautus taas on hyvin pieni määrä.
Jokainen saa itse päättää kuinka tujua, kurkumaista tai suolaista kastikkeestaan haluaa.
Ihan suolattomaksi en suosittele jättämään, sillä veikkaisin lopputuloksen olevan turhankin makia.
 
Tämä on tosiaan keksimieni reseptien parhaimmistoa.
Jos siis puhutaan oikeasta ruoasta, eikä mistään kakuista :D
Voisin tehdä tätä uudestaan.
Vaikka heti tänään.
 
Ja hei, kasvissyöjäihmiset!
Veikkaisin tämän kastikkeen toimivan mainiosti myös tofun kanssa.
Mausteisuus tuo siihen pleiniin tofuunkin vähäsen makua :)

 
Ja loppuun ihan selvennyksenä, tuo Bonne-purkki ei ole piilomainontaa.
Satun vain itse tykkäämään kyseisistä tuotteista.
Tykkään siitä että ne ovat pelkkää hedelmää, eivät mehutiivisteitä, lisättyä hedelmäsokeria tai sakeuttamisaineita.
Voin hyvillä mielin suositella niitä kaikille :)

16 kommenttia:

  1. Naam toi oli varmana ihan todella hyvää! Mäkin söisin ilolla. 8) Eiks siinä mun pitsassakin ollu mangoa? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kokkaan tuota sulle sitten kun nähdään! <3 vai oliko siinä persikkaa? :D

      Poista
    2. Ihanaa oot ihan paras! 8) aaa joo oli! aattelinki et toi mango ei nyt täysin kuulostaanu oikeelta. :D

      Poista
    3. Hihii, ehkä kehittelenkin mangopitsan? :D

      Poista
  2. Mmm, tämä menee ehdottomasti kokeiluun! Uusia kanareseptejä tulee harvemmin kokeiltua, mutta tä kuullostaa tarpeeksi houkuttelevalta, joten se taitaa olla kauppareissun paikka nyt....

    Ps. Jos saan uudelleen esittää toiveen, niin olisi todella mukava, mikäli blogiasi voisi seurata bloglovinin kautta. Itsellä tämä sinun (ihana!!) blogisi tuppaa jäädä unholaan, kun muut seuratut blogit olen listannut sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla! :)
      Yritin tosiaan saada blogin näkymään bloglovinin kautta, mutta koska olen niin käsi näissä asioissa, niin eipä siitä mitään tullut! Yritän uudelleen paremmalla ajalla :)

      Poista
    2. En tiedä muista, mutta itse ainakin seuraan bloglovinin kautta eikä mitään onhgelmia ole ollut :)

      Poista
    3. Aijjaa, okei! Hienoa jos toimii :D

      Poista
    4. Täällä toinen, joka seuraa Bloglovinin kautta ilman ongelmia (:

      Poista
  3. Tosi hyvän kuuloinen resepti! Teen paljon kanaruokaa, ja tällainen hedelmäinen versio olisi varmasti todella hyvää vaihtelua. Lisäksi mun on pitänyt jo kauan testata noita Bonne-soseita, joten tässäpä oiva tilaisuus! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa kokeilla jos yhtään houkuttelee! ;) ja nuo Bonnet on kyllä tosi hyviä ja käteviä.

      Poista
  4. Hitsi, kuulostaa sen verran erikoiselta, että on ehkä pakko joskus kokeilla sen tofun kanssa tuota! Kiitti vinkistä! Vaikka vähän mietityttääkin, että miten tuo mangon makeus sopii omiin makumieltymyksiin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Itsekin yhdistin mangon suolaiseen ruokaan, koska muuten se on ehkä itselleni turhan makiaa. Tarpeeksi suolaa vaan niin kyllä maistuu ;)

      Poista
  5. Tästä tuli kyllä heittämällä yks meitsin lemppariruuista! Voi nami! Yksinkertaista, nerokasta, maukasta, puhdasta... Tekisin tätä ison satsin kerralla tulevaa viikkoa varten jos en tietäisi että en todellakaan pystyisi säännöstelemään tämän syömistä, pakko kokkailla siis vain kerta-annoksina ettei tuu vedettyä övereitä! :D Kiitos ihanasta ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihuu!
      Itselläni on vähän sama ongelma tuon säännöstelyn suhteen, siksi olenkin päätynyt tekemään yhden hengen annoksia :D
      Kiitos ihanasta kommentista! <3

      Poista