sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kesäkurpitsapasta ja bolognese


Tiedättekö niitä päiviä kun tekisi mieli vaan sukeltaa pastakulhoon? Yep, been there.
Viime viikolla sellaisia päiviä osui monta putkeen. Mulla ainakin väsymys yhdistyy aika hyvin kasvavaan hiilihydraattihimoon. Mistä päästäänkin seuraavaan asiaan: Mä en usko että hiilarit olisi ihmiselle millään tavalla pahasta. Uskoisin kuitenkin niiden ajoituksella olevan hieman merkitystä. Tämänkin toki riippuu yksilöstä, mutta omalla kohdallani pastaämpärillinen keskellä päivää aiheuttaa hirmuisen väsymyksen. Se siitä työtehosta.
Onnistuin kehittämään itselleni kuitenkin jonkinmoisen pakkomielteen saada lounaaksi pasta bolognesea. Miten nauttisin sen ilman loppupäivän kestävää väsähdystä? Pastan määrän vähentämisen ei tule kuuloonkaan, sillä lusikallisesta makaronia tulee vain surulliseksi.
Päätin siis korvata pastan paistetuilla kesäkurpitsasuikaleilla. Vanha juttu, mutta toimii. Juju onkin tällä kertaa herkullisessa tomaattikastikkeessa. Olen jo pitkään miettinyt, miten ruokaan saisi makua ilman vatsaa kiusaavia sipuleja. Päädyin lisäämään kastikkeeseen yrttejä ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Problem solved.


Kesäkurpitsapasta ja bolognese
1 kesäkurpitsa
oliiviöljyä
400g jauhelihaa
1 tölkki Mutti-tomaattimurskaa
5 isoa aurinkokuivattua tomaattia
mustapippuria, timjamia, tarvittaessa suolaa

Suikaloi kesäkurpitsa kuorimaveitsellä tai jollain Tupperware-kuorimella ohuiksi suikaleiksi. Kesäkurpitsan pehmeän keskiosan voi joko heittää kastikkeen joukkoon kuutioituna tai käyttää myöhemmin vaikka munakkaassa!
Paista kesäkurpitsasuikaleita pannulla kunnes ne ovat pehmenneet, mutta purupintaa on hieman vielä jäljellä. Siirrä sivuun odottamaan kastikkeen valmistumista.
Ruskista jauheliha pannulla. Lisää joukkoon aurinkokuivattu tomaatti, kesäkurpitsakuutiot, mustapippuri ja timjami. Maista ja lisää suolaa vain tarvittaessa.
 Kaada päälle tomaattimurska (Mutti <3) ja anna hautua kymmenisen minuuttia.
Tarjoile kesäkurpitsapastan kanssa!


Minulta on melko usein pyydetty FODMAP-ruokavalioon sopivia reseptejä. Nyt niitä luultavimmin tulee olemaan enemmän saatavilla, sillä omakin ruokavalioni on pikkuhiljaa muuntunut siihen suuntaan. Jatkossa noita vähän FODMAP-hiilihydraatteja sisältäviä reseptejä voi siis bongailla tägin takaa! Kirjoittelin vähän aikaa sitten faktaa FODMAP-ruokavaliosta, postaukseen pääset tästä.


En tiedä huomasitteko, mutta tuonne oikeaan sivupalkkiin on ilmestynyt Facebook-sivun tykkäysnappula ja Instagram-palkki! Facebookiin päivittyvät uusimmat postaukset, instagramiin taas latailen lähinnä yleistä apinointia. Saa seurata tai olla seuraamatta :)
Leppoisaa sunnuntaita!

2 kommenttia:

  1. Mmmm...näyttääpä hyvältä :-P. Pitäis varmaan antaa kesäkurpitsaspagetille toinen mahdollisuus. Kerran olen siis kokeillut monta vuotta sitten, kun testasin karppaamista. Oli mun mielestä yksiselitteisesti pahaa, vaikka muuten tykkäänkin kesäkurpasta. Mutta eihän monet asiat ole ekalla kerralla mieleen, vaikka myöhemmin muodostuisivat kuinka lemppareiksi . 10-15 maistamiskertaahan lapsillekin suositellaan ;-D. Tosin itse en ole huomannut, että pasta välttämättä väsyttäis osana muuten tasapainoista ateriaa (tai sit vaan en huomaa, kun vetäisen poikkeuksetta jälkkärikahvit, jos syön pastaa lounaaksi), joten sinänsä ei ole mikään pakko oppiakaan tykkäämään kesäkurpitsapastasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä avainkohtina on sopiva paistoaika ja maukas kastike! Sekä reipas määrä öljyä ;) Toki voihan se olla ettet vaan tykkää. Kaikesta ei onneksi tarviikaan tykätä!
      Me ollaan kaikki niin yksilöitä, se on jännä miten toisilla vaikuttaa ruoka-aineet ihan eri tavalla :) Mulla hiilihydraatit väsyttää jonkin verran, joten painotan niitä vähäsen ilta-aikaan. Tosin en oo tässäkään turhan tarkka...
      Voihan se myös olla että sun jälkkärikahvit kumoavat pastalautasen vaikutukset :D

      Poista