lauantai 19. maaliskuuta 2016

Maidoton herkkukaakao


Ulkona alkaa paistella jo ihana kevätaurinko! Aamukävelyllä tuli hihhuloitua ilman hanskoja ja pipoa, valokuvaillen heräilevää luontoa. Koska aurinko ei vielä älyttömästi lämmitä ja täällä idässä tuulee jostain Siperiasta asti, koko mimmi oli luonnollisesti ihan päästä varpaisiin jäässä. Teen saman virheen jokaikinen vuosi! Kevät taitaa pistää pään sekaisin?

Kohmeisten sormien sulattelijaksi pääsi tällä kertaa iso mukillinen lämpöistä maitokaakaota. Olen pikkuhiljaa ottanut haltuun maidottoman kaakaon salat. Let's face it, vesikaakao on yleensä vähän lirun makuista. Lempparikaakaoni syntyy kauramaidon ja veden sekoituksesta, tummasta kaakaojauheesta ja ripauksesta vaniljaa. Opin viime viikolla Robert's coffeen baristalta älyttömän hyvän vinkin kaakaon valmistukseen: Maito kannattaa lämmittämisen lisäksi myös vaahdottaa! Näin kaakaosta saa ihan unelmaisen pehmeää. Suosittelisin reseptiin Oatlyn iKaffe kauramaitoa, joka on hieman rasvaisempaa ja takaa siten täyteläisemmän lopputuloksen.

Maidoton herkkukaakao kahdelle
2,5dl vettä
2,5dl Oatly iKaffe kauramaitoa
1-2rkl tummaa kaakaojauhetta
1/4 vaniljatangon siemenet
makeutusta tarvittaessa

Kuumenna kauramaito höyryäväksi kattilassa vaniljan kanssa.
Samalla voit lämmittää veden vedenkeittimessä.
Vatkaa kauramaito joko sähkövatkaimella tai vispilällä kuohkeaksi.
Annostele mukien pohjalle makusi mukaan 0,5-1rkl kaakaojauhetta.
Lisää päälle kuuma vesi ja sekoita huolellisesti.
Kaada sen jälkeen päälle kauramaito vaahtoineen.
Halutessasi voit ripsauttaa päälle vielä hieman kaakaota koristeeksi.
Lämpöä mielelle ja kropalle!

Pro tip! Jos haluat kaakaon pysyvän extrakuumana pidempään, lämmitä ensin mukit täyttämällä ne kuumalla vedellä. Näin viileä muki ei kylmennä kuumaa juomaa :)

2 kommenttia: