perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kiitollisuudesta

Jokaisessa päivässä on monia kiitollisuuden lähteitä, pieniä tai suuria. Joistakin asioista ei edes ymmärrä olla kiitollinen ennen kuin ne osoittautuvat korvaamattomiksi tai olet vaarassa menettää ne. Välillä kiitollisuutta joutuu oikein etsimällä etsimään, toisinaan se pulppuaa ihan hallitsemattomana virtana! Ajattelinkin tänään jakaa teille parin viime päivän perusteella muutaman kiitollisuuden aiheistani. 

 

Tänään olen kiitollinen...


Itsenäisyydestä. Kun hetken aikaa on lähes kokonaan toisten ihmisten varassa, arvostaa kovasti omaa kykyä toimia itsenäisesti. Miten hienoa onkaan, että voin arjessani liikkua, syödä, pukeutua, laittaa hiukset ponnarille ja tehdä mitä haluan, ilman muiden apua?

Ihmettelystä. Kun päässä vilisee luovia ajatuksia ja kysymyksiä, ei koskaan ole tylsää. Voi tutkailla kattopaneelien saumojen muodostamia neliöitä, ihmetellä ilmastointisysteemin hassuja simpukannäköisiä ulokkeita tai kädessä törröttävää kanyyliä. Jopa yhdessä sairaalahuoneessa riittää paljon nähtävää.

Hiljaisuudesta. Ei tasaisin väliajoin piippauksia, hälytyksiä, kyselyitä olotilasta. Vitsit miten kivaa onkaan kun kotosalla ei ole sairaalaääniä!

Läheisistä ihmisistä. Ihmisistä, jotka huolehtivat sinusta silloin kun et siihen itse pysty. Toivovat pikaista paranemista, kysyvät miltä nyt tuntuu, joko kipu helpottaa. Jopa istuvat vuoteen vieressä, pitävät seuraa, noutavat tavaroita ja silittelevät päätä. Ihmisistä, jotka välittävät.

Omasta arjesta. On aika hieno fiilis, kun tajuaa oikein odottavansa kotiin pääsyä, töitä ja omia rutiineja. Arki on niin mieluisaa, että siihen palaa ilomielin. Samalla tavalla ymmärtää paremmin, miten tärkeitä omat arkirutiinit, uni, treeni ja ravinto ovat omalle hyvinvoinnille.

Oppimisesta. Jälleen kerran! En tiennyt mitä olisin tehnyt, jos en olisi aiemmin varta vasten opetellut harjaamaan hampaita vasemmalla kädellä. Opin myös paljon KYS:n toimintamalleista sekä yleisesti että ravitsemuspuolella! Tulipa samalla testattua myös sairaalaruokailu - ei jatkoon!

Herkullisesta ja ravitsevasta ruoasta. Minun ei ole varmaan koskaan tehnyt näin paljon mieli salaattia, vihreitä kasviksia ja marjoja! Huikeeta, että saan nauttia niitä normaalisti ihan joka päivä.

Kivuttomuudesta. Tai no kivun vähenemisestä. Eipä sitä kivun poissaoloa osaa oikein arvostaa, ennen kuin hetken aikaa sattuu ihan kunnolla. Tuntuu kuitenkin ihan uskomattoman helpottavalta, kun olotila lähtee kohenemaan. Siinä hetkessä voisi vain tanssia, kiljua ja nauraa samaan aikaan. What a feeling?!

Suomalaisesta terveydenhuollosta. Kilteistä sairaanhoitajista, asiantuntevista lääkäreistä. Myötätuntoisesta röntgenhoitajasta, joka lohdutti halauksin. Siitä, että apua saa kun sitä tarvitsee.

Terveydestä. Ennen kaikkea olen hirveän kiitollinen terveydestä. Vielä se on tallella, vaikka kovin kipeä olinkin. Kaikki raajat liikkuvat, olokin on jo suhteellisen pirteä!

Kävin siis heittämässä reilun vuorokauden keikan KYS:n päivystyksessä ja osastolla tarkkailussa kovan vatsakivun vuoksi. Hengenvaaraa ei ole, ei siis syytä huoleen! Olipahan kokemus sekin ja opetti jälleen katsomaan asioita hieman eri näkökulmista. Perspektiivit uusiksi :)
Mitkä ovat sun tämän päivän kiitollisuuden aiheet?

4 kommenttia:

  1. Hui kuulostaa hurjalle! :o Onneks kuitenkin pääsit nopsaan pois ja olokin helpottunut! :) Tsemppiä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon L! <3 Olo on tosiaan jo paljon parempi, eikä mitään vaaratilannetta onneksi ole. On kyllä ihanaa olla kotona :)

      Poista
  2. Voi että, koita parantua! Kiitollisuus on oikeasti tärkeä asia, kaikesta voi löytää hyviä puolia ja asenteella on valtava vaikutus siihen, millaiselta elämä (iloineen ja suruineen) näyttää ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olotila on tosiaan jo hyvä, ei syytä huoleen! Mutta kiitos paljon :)
      Asenteella on valtavan suuri merkitys. Kaikki on juuri niin valoisaa ja synkkää kuin itse haluaa!

      Poista