lauantai 12. tammikuuta 2013

Voihan leipä.

Leivoin tänäaamuna leipää. Ei menny ihan niinku srömssössä...

Taikinan tein eilen illalla valmiiksi kohoamaan, ja hyvin se olikin noussut. Kaikki oli siis tähän asti mennyt ihan hienosti. Aamulla törkkäsin leipävuuan uuniin ja aloin odotella aamiaista ;)
Looking good? There's a suprise inside!

No ohjeen mukaisen ajan kuluttua (~40min) leipä ei vaikuttanut ihan kypsältä. Päätin että annan sen olla uunissa vielä 5min. Ja vielä 5min. No ehkä vielä 5min. Leipä oli uunissa tunnin mutta SE EI HYYTYNYT kunnolla. Gluteenittomista jauhoista todellakin puuttuu se sitko -,-

 Leipä ei enää ollut raaka, vaan vähän sellainen epä-kiinteä :D Ajattelinpa siis että ihan hyvin voin syödä sitä. Maku olikin ihan jees, ja mitä enemmän leipä jäähtyi niin sitä kiinteemmäksi se muuttui. Leikkaaminen vaan on vähän haastavaa ;)

Tässäpä sitten valmis aamupala! Leipää söin tosin enemmän kuin kuvassa... Aluksi tietysti maistelupala ja lopuksi piti vielä testata hyytyneempää rakennetta ;)

Vähän lötköt leivät

Lisäksi keitetty kananmuna, appelsiini, kurkkua, raejuustoa, avokadoa&paprikaa...

...sekä kahvia!
Haa kävin juuri katsomassa valmiiksi leikattuja leipäsiivuja ja ne oli jo melkoisen hyvännäköisiä! Sain sittenkin aikaiseksi kelpo leivän :) Opetus onkin että älä ala leipoa nälkäisenä aamulla sillä silloin et kuitenkaan malta antaa leivän jäähtyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti