lauantai 26. heinäkuuta 2014

Ihmiskoe osa1: Hirssipuuro

 
Päätin tässä tovi sitten aloittaa pienimuotoisen ihmiskokeen.
Operaatio "Testataan miten masu reagoi viljoihin".
Tässä siis kokeilu numero yksi.
 
Ihan niin hurjaksi en heti suorilta käsin lähtenyt, että olisin kotimaisia viljoja kokeillut.
Niistä olen aikoinani saanut niin vahvoja reaktioita.
Lisäksi verikokeissa on tosiaan pyörinyt vasta-aineita kaikkiin kotimaisiin viljoihin.
Toisin sanoen olen siis allerginen.
Tämä voi olla ohi menevää tai pysyvä tila.
Täytyy siis kokeilla mitä viljatuotteita voin syödä ja missä määrin.
 
 
Päätin aloittaa kokeiluni hirssillä.
Hirssi on luontaisesti gluteeniton viljakasvi,
joten se sopii mainiosti keliaakikoille ja useimmille vilja-allergisille.
 
Hirssi on melkoisen proteiinipitoista:
Sata grammaa hirssiä sisältää 11g proteiinia.
Lisäksi hirssistä saa arvokkaita mineraaleja, kuten sinkkiä, magnesiumia ja rautaa.
Myös B-vitamiineja löytyy kattava määrä!
 
Ostin tällä kertaa tuollaisia kokonaisia, kuorittuja hirssisuurimoita.
Rouheisemman puuron lisäksi houkutteli hinta.
Suurimot ovat nimittäin huomattavasti halvempia kuin hiutaleet.
 
Hirssiä voi syödä sellaisenaan lisukkeena tai keitellä allekirjoittaneen tapaan puuroksi.
Makuun tottumattomalle hirssi voi maistua, noh, järjettömän puisevalle.
Seuraavaksi ajattelinkin jakaa minun puuroreseptini ja muutaman niksin maistuvampaan puuroon!
 
 
Hirssipuuro (3 annosta)
2dl hirssisuurimoita
4dl mantelimaitoa
4dl + 2dl vettä
suolaa

 
Huuhtele suurimot siivilässä huolellisesti ensin kylmällä ja sitten kuumalla vedellä.
Jatka kuumalla vedellä huuhtelua niin kauan, että huuhteluvesi on kirkasta.
 
Mittaa tilavaan kattilaan 4dl mantelimaitoa ja 4dl vettä.
Lisää joukkoon huuhdellut suurimot ja suola.
Keittele niin kauan että kaikki neste on imeytynyt.
Tähän menee noin puolisen tuntia.
 
Tässä vaiheessa suurimot ovat vielä irtonaisia ja olisivat käyttökelpoisia lisukkeeksi.
Jos kuitenkin haluat puuroa, lisää joukkoon vielä 2dl vettä.
Hauduttele miedolla lämmöllä kunnes suurimot puuroutuvat.
Yhteensä puuron keittoon kannattaa varata noin 45 minuuttia.

 
Tarjoile lempparilisukkeidesi kanssa!
Esimerkiksi mangososetta, soijajogurttia, mansikoita, pähkinöitä, siemeniä...
Vaihtoehtojahan on vaikka kuinka!
Mielestäni erityisesti siemenet sopivat todella hyvin täydentämään puuron
maanläheistä ja pähkinäistä makua.
Halutessaan voi puuron ravinteikkuutta täydentää esimerkiksi riisiproteiinijauheella ja psylliumkuidulla!
 
Lisäksi muutama yleinen totuus:
Banaani + puuro = nam
Kaakaojauhe + hirssipuuro = Vähän kuin suklaamannapuuro
 
 
 
Eli tosiaan, miten saa hirssipuuron maistumaan?
 
1. Lisää suurimot kylmään veteen.
Paketin kyljessä on ohje lisukesuurimoihin ja tällöin suurimot
lisätäänkin kiehuvaan nesteeseen.
Puuroutumisen kannalta on kuitenkin parempi, että suurimot saavat olla mukana alusta asti!
 
2. Käytä pohjalla riittävästi kasvimaitoa.
Tämä luo mausta vähän kermaisemman.
Voit halutessasi käyttää myös riisimaitoa, soijamaitoa tai kauramaitoa.
 
3. Muista suola.
Jostain syystä tämä ei maistu miltään ilman suolaa.
Paitsi puulta.
 
4. Mausta makusi mukaan.
Itse tykkään lisäillä kanelia ja kardemummaa tai vaniljaa.
 
5. Lisukkeet tekevät lopputuloksen!
Katso vaikka herkkulistaa yläpuolella ;)
 
6. Jäähtynyt hirssipuuro jähmettyy todella tönköksi.
Jopa niin paksuksi että minä, tönkköpuurojen rakastaja, joudun vähän ohentamaan aamupalaani.
Parhaiten tämä onnistuu jollakin maidolla.
 
7. Toisaalta jäähtynyt puuro on herkullista sellaisenaankin!
Kun joukkoon sekoittelee mieleisiään hedelmiä, marjasosetta ja chiahyytelöä, on kasassa raikas ja vähän erilainen puuro.
 

 
Ja kuten näkyy, valmiiksi keitetty ja purkitettu puuro on kätevä napata jääkaapista mukaan
 ja lämmittää aamiaiseksi työpaikalla.
Siitä voisikin sitten keskustella, että onko järkevää syödä ja tehdä töitä samanaikaisesti.
 
Sitten ehkä koko postauksen pointtiin:
Mitä The Masu sanoi?
Ei kipua, ei turpoilua.
Ei oksetusta eikä epämääräistä huonoa oloa.
Ei myöskään iho-oireita tai nivelkipuja.
 
Ihanaa jos saan rikastuttaa ruokavaliotani taas yhdellä ruoka-aineella.
En kuitenkaan uskalla päivittäin ruveta syömään hirssiä, ettei nyt vain liiallisista määristä seuraisi mitään katastrofia. Keittelen varmaan tuollaisen kattilallisen silloin tällöin ja syön niin kauan kuin siitä riittää. Sitten taas taukoa.
 Tuohan tuo kuitenkin mukavaa vaihtelua ainaiseen riisipuuroon :)
Ihmiskoe siis jatkukoon hyvällä menestyksellä!
 
Ja loppukevennys: Meinasin varmaan jokaisella kerralla kirjoittaa hissipuuro.

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä puuroa! Musta hirssissä on ihana, voinen ja pähkinäinen aromi (käytän juuri samaa GoGreenin hirssiä kuin säkin); jännä, että ihmisillä voi olla erilaisia tapoja aistia makuja! Musta nimittäin puisevuus on hirssistä kaukana, ja tykkään siitä hirmuisesti lisukkeena. Puuro on vielä testaamatta tosin :)

    Heh mikä loppukevennys :) Kyllä tämä puuro varmaan hississäkin maistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkän keittoajan takia nuo suurimot eivät ehkä maistu ihan niin puisille kuin hiutaleet! Mutta ehkä se on se pähkinäisyys joka kääntyy suussani puisevuudeksi? Kuitenkin nykyisin tykkään mausta kovasti ja nimenomaan siitä että erilaisia aromeja löytyy :) nämä on juuri niitä hirmuisen mielenkiintoisia asioita ihmisten makuaistimuksissa: miten sama ruoka voi maistua täysin eriltä maistajasta riippuen?

      Hehheh, ehkä hissipuuro on seuraava askel jos arki muuttuu entistäkin kiireisemmäksi :D

      Poista