lauantai 23. toukokuuta 2015

Kirpsakkuus smoothie


Tällä smoothiella on tarina. Se alkaa yliopiston lounasruokalasta. Minulla oli yllätysyllätys hirveä nälkä, sillä olin juuri tulossa salilta. Skannasin läpi lounaslistan. Luin vielä tarkkaan ainesosaluettelot. Ainoa ruokavaihtoehto, mikä minulle ja vammavatsalleni kyseisenä päivänä sopi, oli melko kyseenalainen. Nimittäin keitettyjä perunoita ja nakkeja. Ihan oikeasti.
Eipä siinä mitään, kauhoin lautaselleni sitten potut ja nakit. Ajattelin että onpas hauska testata! Edellisestä kerrasta olikin jo vuosia. Loput lautasesta täytin salaatilla ja istahdin pöytään.
Ei tarvinnut kuin muutaman haukun nakkia, kun jo totesin tämän olleen kehno valinta. Voi sitä suolaisuuden määrää! Nakki maistui vähän jollekin eltaantuneelle rasvalla ja suoraan sanottuna ihan patakintaalle. Söin kuitenkin loppuun sekä nakit että kumiperunat koska oli edelleen nälkä.
Parin tunnin sisällä vatsassa alkoi oikein kunnolla kiertää, oksetti ja oli paha olo. Masu meni ihan totaalijumiin, ihan kuin se olisi kiukustunut minulle: MIKSI ihmeessä syötät minulle tämmöistä! Vielä kotonakin maistoin suussani nakkien sisältämät mausteet ja sen rasvaisuuden. Vaikka nälkä alkoi taas kolkutella, ei oikein tehnyt mieli mitään. Päätinkin ratkaista pulman pyöräyttämättä yksinkertaisen ja raikkaan Kirpsakkuus smoothien.

 
 Kirpsakkuus
aka nakkiällötyksen poistaja

10 mansikkaa
1,5dl jäisiä puolukoita
pieni avokado
½-1dl kauramaitoa
1/4tl vaniljaa

Soseuta kaikki ainekset blenderillä tai sauvasekoittimella.
Nautiskele hitaasti tai kulauta vaan kurkusta alas.
Freesi olo on taattu! 


 Että semmoinen tarina. 

Mielestäni on ihan tervettä silloin tällöin testailla tuollaisia huonompiakin valintoja. Kroppa kyllä kertoo, mikäli niitä olisi hyvä jatkossakin välttää. Tulipahan taas testattua, eikä tarvitse hetkeen syödä vastaavaa uudestaan...
Arvostan sen verran paljon hyvää oloa, etten ehdoin tahdoin halua sitä pilata. Varsinkin kun tuo ruokahetki ei edes ollut sen arvoinen! Vuohenjuuston takia voin silloin tällöin uhrautua ;)
Onko teillä vastaavia kokemuksia?

5 kommenttia:

  1. Harmittaa tuo meidän yliopiston tarjonta välillä, itselleni ainut sopiva vaihtoehto on Canthian salaattipöytä, joka usein ihan hyvä onkin mutta toisinaan liian basic sekin. En tykkää kun kaikenlaisia sokerimarinadeja ladotaan joka paikkaan ja välillä kaikki protskuvaihtoehdotkin on marinoitu (tai sitten jtn juustoa joka ei sovi). Maidottomalle ja gluteenittomalle lämpimiä ruokia löytyisi mutta en voi syödä liemikuutioita ja -jauheita joita on joka ruuassa...

    Kirpeät smuutit on mieleen, täytyy testata mansikka-aikaan (pakastin kun on ollut marjaton jo helmikuusta lähtien :/ )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on muuten sama juttu noiden liemikuutioiden kanssa! Ne sisältävät lähes poikkeuksetta jotain vatsaa kiukustuttavaa... Harmi että sullekin on osunut noin paljon kaikkia ruokarajoituksia :/ Olen kyllä tykännyt syödä aina salaattilounaan ja ollut melko tyytyväinen tarjontaan. En jaksa enää itse välittää jostain yhden proteiiniannoksen marinadissa olevasta sokerimäärästä, joka on kokonaisuuteen peilaten hyvin pieni! Kotona voin sitten olla tarkempi jos siltä tuntuu :) Toisaalta välillä salaattipöydässä on ollut melko yksipuolinen valikoima ja melkein samat jutut kuin isommassa pöydässä. Silloin vähän harmittaa maksaa suurempaa hintaa.
      Nyt kuitenkin jää yliopistolla ruokailut käytännössä aika minimiin, kun pitäisi välttää suuria määriä raakoja kasviksia. Helpompaa tällöin syödä kotona :)
      Ja hei testaa ihmeessä tätä smuuttia jos kirpeys miellyttää!

      Poista
  2. Mie näin just pari yötä sitten unta, että söin Canthian ruokalassa nakkeja ja tuli paha olo ja erittäin kipeä maha. Oon kyllä kasvissyöjäkin vielä. Hauska yhteensattuma : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein myös tänään tämän smoothien ja hyvää oli : )

      Poista
    2. Ei vitsi mikä sattuma :D great minds think alike?
      Onpa tosi kiva kuulla että smoothie maistui! Jee :)

      Poista