sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kaksi kasvislisuketta

Ihanaa kesäsunnuntaita! Mitenkäs siellä menee? Täällä menee hyvin, tosin vähän alkaa uupumusta olla näkyvissä kovan työ- ja treeniviikon jäljiltä. Tänään olisi vielä 3 ohjausta ja sitten on kaikki tämän viikon 10 ohjausta taputeltu! Melko paljon on siis tullut vietettyä aikaa RSP:llä, mutta en valita kun työ on niin kivaa. Tämän päivän ohjaukset ovatkin sitten viimeiset ennen lomaa. Jepp, mulla on siis lomaa seuraavat kaksi viikkoa. Olen oikeastaan tuosta parista viikosta reissussa melkein puolitoista, huikeeta!


Oikeastaan tarkoitukseni ei ollut tulla kertomaan kuulumisia, vaan muistutella kasvisten syömisestä myös näin kesällä. Olen nyt pyrkinyt tuon vammavatsani kanssa syömään lähinnä kypsennettyä ruokaa. Ja se onkin onneksi toiminut tosi hyvin! Vaikka kesä olisikin parasta aikaa raikkaille salaateille, en ole niitä juuri kaivannut. Johtuisiko tästä Suomen arktisesta ilmastosta? Ongelmaksi meinasi kuitenkin muodostua ruoanlaiton hidastuminen: Kun aiemmin on vaan tyyliin halkaissut porkkanat kahtia ja vetänyt napaan, kasvisten kypsyttely tuntuu vaivalloiselta siihen verrattuna.
Onneksi tajusin jälleen valmistella suuremman annoksen kerralla, jolloin on helppo vaan kipata veget jääkaapista lautaselle! Tässä olisi siis tarjolla kaksi supersimppeliä kasvislisuketta. En nyt tiedä voiko näitä edes kutsua resepteiksi, koska molemmat vaativat lähinnä kasvisten pilkkomista...


Munakoiso-paprika-kesäkurpitsa
 1 pieni munakoiso
2 paprikaa
1 kesäkurpitsa
öljyä
suolaa ja pippuria

Pilko kasvikset tasakokoisiksi paloiksi, muodolla ei niin väliä.
Kuumenna ISOSSA paistinpannussa reippaasti öljyä.
Lisää kasvikset pannulle ja pienennä levyä keskilämmölle.
Hauduttele rauhassa kunnes munakoiso on hajoamispisteessä = pehmeää.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Sopii erityisen hyvin kanan ja avokadon kanssa!


Porkkana-bataatti-parsakaali
1 iso parsakaali
1 keskikokoinen bataatti
5 porkkanaa
öljyä
suolaa, cayennepippuria

Pilko kasvikset haluamasi kokoisiksi paloiksi.
Mitä suurempia paloja teet, sen kauemmin kypsyminen kestää.
Levitä kasvikset uunipellille ja lorota päälle reippaasti öljyä.
Lisää joukkoon suola ja maltillisesti cayennepippuria.
Möyhi sekaisin.
 Unohda 200-asteiseen uuniin 35-45 minuutiksi.
Nautiskele esimerkiksi jauhelihan tai tofun kera!


Semmoisia herkkusia tällä kertaa! Vielä muutama extravinkki:
1. Käytä suolaa. Se nostaa kasvisten maun ihan eri sfääreihin! Voisin valehtelematta elää tuolla suolaisen rapealla uuniparsakaalilla...
2. Käytä rasvaa. Öljy auttaa pannukasviksia pehmentymään ja uunikasviksia rapeutumaan. Lisäksi kasvisten makuaineet ovat usein rasvaliukoisia. Eli jos ei ole rasvaa = ei ole makua. Ja onhan tässä tietty sekin seikka, että kasvikset ovat tosi kevyitä. Jos ei lisää yhtään rasvaa niin energiansaanti jää helposti aika pieneksi ja kohta on taas nälkä.
3. Ole kärsivällinen ja anna kasvisten kypsyä rauhassa. Semmoinen pikkuisen raaka ja nahkea munakoiso ei ole kovin herkullista.
4. Testaa näitä kasviksia myös kylmänä. Mulla on tosiaan tapana vetää nämä aina seuraavina päivinä ihan suoraan jääkaapista. Niiin hyvää! Varsinkin noi bataatit, mmm...


Tässä postauksessa tuskin tuli mitään mullistavaa uutta tietoa, mutta välillä on toki hyvä muistutella perusasioistakin. Mutta hei, nyt suunvuoro teille! Minkälaisia (kypsiä) kasvishässäköitä te tykkäätte kokkailla? Mullakin ois nimittäin tilaa uusille ideoille ja kokeiluille, mikäli siis jossain vaiheessa kyllästyn tuohon parsakaaliin... Not gonna happend!
Huikeeta viikonloppua just sulle :)  

2 kommenttia:

  1. Rakastan kaikenlaisia tällasia kasvisseoksia! Testasin sattumalta jokin aika sitten paistaa porkkanatikkuja (sellasina dippitikun muotoisina) reilussa määrässä kookosöljyä ensin hieman paistopintaa ja sitten miedolla lämmöllä kannen alla kunnes sopivan kypsiä. Valmiit maustoin kuivatulla rakuunalla (mulla on ko. mausteeseen sellanen "en tiiä onko hyvää vai ei" -suhde mutta näihin sopi). Oli niin hyviä etten tainnut suolaakaan ripauttaa vaikka yleensä sitä menee joka paikkaan smoothieita myöten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa taivaalliselta! Testiin menee :) kiitos Sofie!

      Poista