keskiviikko 12. elokuuta 2015

Rullaillen ja palloillen - kehonhuoltosarja

Heippahei! Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? Mä olen täällä viettänyt lepopäivää. Tai no kantanut hiki päässä ruokaa kaupasta ja kokannut valmiiksi sitä sun tätä. En tiedä teistä, mutta mulla on tapana tehdä kaikki rästihommat aina lepopäivinä. Tulee sellainen olo, että saa edes jotain aikaan! Ja sitten on iltaa kohden aikaa vaan löhötä...
Muistatteko vielä kun lupailin laajempaa kehonhuoltosarjaa? No tässä olisi tulossa ensimmäinen postaus! Ajattelin postailla pienemmissä osissa niin vältytään infoähkyltä. Tässä osassa keskitymme pohkeiden, säärten ja jalkapohjien vetreyttämiseen.

Pahoittelen jo valmiiksi mun ei-niin-kauniita tanssijaihmisen jalkoja. Sori, mutta en omista toisia jalkoja.

Aloitellaan siis pehmentämällä pohkeet foam rollerilla. Ennen rullaamista käytä hetki lihaksen rentouttamiseen rullan päällä. Jännittynyttä lihasta ei ole mitään järkeä rullata! Kun olet saanut kintun rentoutumaan, lähde rullaamaan ensin kevyesti aina nilkasta pohkeen yläosaan asti. Käsittele pohje kolmessa asennossa: 1) varpaat ulospäin 2) varpaat kohti kattoa 3) varpaat sisäkierrossa. Näin tulet huomioineeksi pohjelihaksen eri osat.
Rullauksessa on tärkeää rauhallinen tahti ja paineen suunta. Voimakkaampi paine kohdistetaan aina ylöspäin tultaessa eli sydäntä kohti. Alaspäin voi sitten keventää painetta. Näin saadaan kuona-aineet siirtymään tehostuneen lymfa- ja verenkierron myötä pois elimistöstä eikä vain pumpata niitä eri paikkaan. Nivelten yli ei myöskään koskaan rullata eli pysähdy ennen polvitaivetta!
Rullaa jokaista osaa kymmenisen vetoa alhaalta ylös. Mikäli löydät kipeän pisteen, voit jäädä hetkeksi siihen ja lisätä painetta. Voit kokeilla myös kevyttä poikittaisliikettä puolelta toiselle.


Pohkeiden lämmettyä voimme siirtyä mukavasti välineestä toiseen ja jatkaa jumien aukomista tennispallolla. Mikäli omistat pesäpallon, käytä sitä. Se on tarkoitukseen vielä hieman parempi!


Vaikka kuvassa ote näyttää melko kevyeltä, suosittelen hieman riuskempaa tatsia tähän hommaan. Samoin kuin rullailussa, pallolla huoltaessa kannattaa aloittaa nilkasta ja lopettaa ennen polvitaivetta. Varsinkin pohkeen sisäsyrjällä on hyvä edetä pyörivin liikkein ja pysähdellä nypyttämään kipeisiin kohtiin. Pohkeen takaosassa puolestaan kipeän kohdan löytyessä voit kokeilla ojentaa ja koukistaa nilkkaa samalla pallolla painaen. Olen kokenut tämän liikkeen kautta availun tehokkaimmaksi!
Sekä säärtä että pohkeen sisäosaa pallotellessa pidä kuitenkin huoli ettet runno luuta. Siitä ei ole lihasten vetreytymisen kannalta mitään hyötyä ja se tekee vaan kipeää.


Seuraavaksi sitten ulkosäären pariin! Tuttuun tapaan aloitellaan nilkan luota. Halutessasi voit ottaa alle muutamat rullaukset foam rollerilla. Tällöin mennään makaamaan rullan päälle ja jätetään sääri väliin. Asento on juuri niin hankala kuin miltä kuulostaakin... Sen vuoksi suosin palloa.
Sääri käsitellään hyvin samaan tapaan kuin pohje. Säären yläosasta voi löytyä kipeämpiä kohtia, sillä varsinkin nilkan ojennusta ja koukistusta paljon tehdessä alueen lihaskalvot kiristyvät. Tässä kohtaa voi siis taas ojennella ja koukistella nilkkaa!

Pohkeen ja säären pallottelun suhteen en nyt anna mitään tiettyä toistomäärää. Tee niin kauan kuin tuntuu hyvältä! Muista ettei rullailu/palloilu saa sattua liikaa, sillä silloin lihas jännittyy eikä päästä läpi. Lihaksen rentoutumista ei siis juurikaan tapahdu. Rauhassa ja sopivasti voimaa käyttäen on siis hyvä ohjenuora.

Seuraavaksi esittelyssä halpa ja äärimmäisen ilkeä kehonhuoltoväline. That little evil monster.


Kyseessä on siis aivan tavallinen golfpallo. Näitä saa suhteellisen halvalla esimerkiksi urheilutarvikeliikkeistä. Ostakaa kavereiden kanssa paketillinen niin jokainen saa oman!


Varoitan - tämä saattaa tuntua melkoisen ikävältä. Vaikka aktiivisesti liikkuvat ihmiset usein huoltavat kroppaansa venyttelyillä tai jopa sillä foam rollerilla, jalkapohjat jäävät usein vähemmälle huomiolle. Jalkapohjiakin tulisi silti huoltaa, sillä niiden kireydet vaikuttavat koko kroppaan aina ryhtiä myöten!
Aseta golfpallo päkiän alapuoleiseen osaan, ei siis suoraan päkiän alle. Lisää hieman painoa jalalle, mutta vain sen verran, että voit pitää jalkaterän rentona. Lähde pyörittämään pikkuruista ympyrää, ensin paikallaan ja siitä sitten edeten kohti ulkosyrjää. Voit kokeilla myös pientä edestakaista siksak-liikettä. Pysyttele lihasrungon alueella eli jalkapohjan kaarevalla osalla. Kokeile kuitenkin käydä myös lähempänä kantapäätä. Kipeän paikan löytyessä voit taas pysähtyä ja lisätä pikkuisen painetta tai kokeilla kipristellä/levitellä varpaita.


Siinä olisi huoltava harjoitus pohkeille, säärille ja jalkapohjille! Jatkossa postaukset löytyvät siis tägillä kehonhuoltosarja. Nyt kaipailisin teiltä mielipiteitä: Mistä kehonhuollon osa-alueesta sinä olisit kiinnostunut lukemaan? Oliko tuttuja juttuja vai tuliko jotain uutta?
Kerrothan myös mikäli kokeilit! Haluan kuulla, mikäli tuo golfpallo aiheuttaa samanlaisen irvistyksen ja päänsisäisen kirosanaryöpyn kuin mulla :D

8 kommenttia:

  1. Golfpallo on juurikin pienihirviö!! Mulla pyörii se aina työhuoneen lattialla ja sillä tulee rullattua melkein joka päivä, joten oon ehkä jo toipunut alkujärkytyksestä kivun suhteen :) Jouduin muuten ostamaan kaupasta aikoinaan sellaisen yli 10 kpl paketin golfpalloja, koska se oli selvästi kaikista halvin, et palloja riittää vaikka joka laukkuun :D Just tilasin netistä pari uutta piikkipalloa.

    Kehonhuoltojutut on tosi kivoja, odotan innolla seuraaviakin ja ihan kaikki kropan alueet kiinnostaa. Tässä postauksessa oli mukana paljon tuttua, mutta aina tarttuu jotain uusia vinkkejä mukaan.

    Ja vaikka itse en tankoile, niin samaistun kyllä tuohon käsitteeseen "tanssijanjalat", ne saa ihan vaikka nykäritunneiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, olet siis saanut jalkapohjasi parempaan kuntoon kuin minä, mulla toi golfpallo sattuu vielä ihan kauheasti! Parempia aikoja odotellessa...
      Hyvä että sullekin tuli jotain uutta tässä postauksessa, vaikka oli paljon tuttuakin. Ne pienet vinkit voi auttaa paljonkin niiden jumien aukomisessa :)

      Ja voin kyllä uskoa että nykärillä saa jalat aikamoisen kauniiksi. Meillä oli siellä tankoiluleirillä yksi nykäritunti ja olikin ihan eri paikat ruhjeilla!

      Mistä/millaisia piikkipalloja tilasit? Nää kiinnostaa aina ;)

      Poista
    2. Mulla on nyt sellainen piikkipallo, joka menee aika lailla luttuun, kun sen päälle astuu, mut kyllä sillä silti aika hyvin hieroa pystyy. Tilasin nyt kuitenkin uusia kovempia, yhden 6cm halkaisijalta ja toisen 8cm. Tilasin ne www.urheilukiilunen.fi Samaan tilaukseen lähti muutamat kuminauhat omaksi ja valmennettavien iloksi. Nopea toimitus matkahuoltoon, suosittelen etenkin, jos enemmän tavaraa tilaa (yhdelle pallolle tulee hintaa reilusti, kun joutuu postikuluja maksamaan)

      Poista
    3. Kiitti superisti vinkistä! Mun nimittäin tarttis tilailla myös kumppareita ihan omaksi iloksi :)

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä! Mä ruukaan rullailla pohkeita tuolla rullalla myös, mutta en ole oikeastaan tajunnut kääntää varpaita eri suuntiin. Itse rullaan aika pientä liikettä ja pientä kohtaa kerrallaan. Takareidessä on varsinkin ihan karmeet jumit aina juoksun jälkeen, mutta nekin helpottaa rullalla. Tennispalloa taas käytän enemmän yläselän hierontaan, golfpalloa en ole koskaan edes kokeillut. Hyvä vinkki siis sekin!

    Lonkankoukistajien venytykseen/hierontaan itse tarvitsisin vinkkejä ja uusia vippaskonsteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess, hyvä jos kelpaa! Varpaiden kääntelyllä saattaa löytää ihan uusia jumikohtia... Tuo pienen alueen rullaaminen on ihan ok, kunhan vaan alkuun vetäisi muutaman sellaisen isomman jotta lihas edes vähän pehmenisi :)
      Hyvä jos saat takareiden jumitukset auki rullaillen. Mulla siihen tarvisi varmaan jonkun katujyrän... :D
      Tennispallo toimii tosiaan yläselänkin hierontaan, tosin tehokkaammaksi olen kokenut sellaisen piikkipallon. Se pureutuu kipukohtiin ihan eri tavalla!
      Eikun kokeilemaan myös sitä pikkupaholaista eli golfpalloa!

      Lonkankoukistajille/lantion alueelle on tulossa varmasti oma osansa, sen verran harmia on mulla ollut tuon kehonosan kanssa! Eli toiveesi on kuultu :)

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä! Mullakin on lonkankoukistajien/lantion kanssa ongelmia, ja ilmeisesti pakaran kireys vaikuttaa siihen myös. Sille alueelle olisi siis kiva saada vinkkejä. Ja selälle. Rullaa mulla ei ole, joten ilman sitäkin tehtäviä juttuja olisi kiva kuulla! Tennispallo löytyy kyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! Joo tosiaan meinaan omistaa yhden postauksen kokonaan lantionseudun kireyksille. Liikepankissa on kyllä paljon muitakin kuin rullaliikkeitä, eli eiköhän sieltä löydy myös sulle sopivia ideoita :) Superkiva kun kommentoit!

      Poista