maanantai 5. lokakuuta 2015

Suklaafriikki testaa: Vaniljaraakasuklaa


Tässäpä pieni herkkuvinkki alkavalle viikolle! Mikäli ei itse huvita valmistella raakasuklaata, voi sitä silloin tällöin ostaa myös valmiina kaupasta. Törmäsin tähän Puhdistamon uutuusraakasuklaaseen etsiessäni uutta makuelämystä jälkkärikahville.
Vanilja ja suklaa on yksi mun lempparimakuyhdistelmistä. Yritin tässä pitkään keksiä oikeaa sanaa kuvaamaan tuota makukomboa. Ainut minkä keksin on täyteläinen. Makuyhdistelmä on niin yksinkertaisen herkullinen, ettei kaipaa muuta! Tuleeko sulle mieleen paremmin kuvaava sana?

  
Rakenne on suussasulavan pehmeä, ei yhtään kova kuten joissakin raakasuklaissa. Siitä ehdotonta plussaa! Palat ovat myöskin kivan kokoisia ja muotoisia sujahtaakseen suuhun hitaasti nautiskellen. Pari palaa passaa oikein mainiosti kauramaitolatten kylkeen. 
Muutama negatiivinenkin kommentti täytyy tietysti tuoda esille, ollakseni rehellinen. Ekana tulee tietysti mieleen hinta: Ovathan nuo patukat nyt ihan törkeän kalliita! Ei siis jokapäivän herkkua missään tapauksessa, kukkaro ei anna myöden. Toinen seikka on taas puhtaasti mielipidekysymys. Mielestäni suklaa oli hippusen turhan makeaa. Se nimittäin toi mieleen jonkun tietyn juhlapöydän konvehdin! Vaikka kaakaota suklaassa onkin 70% jää kaakaon maku ehkä pikkuisen makeuden varjoon. Mun mielestä suklaan pitäisi oikeasti maistua suklaiselta ja kaakaoiselta, ehkä jopa pikkuisen kitkerältä ollakseen "oikeaa" suklaata.


Kyllähän minä sen silti hyvällä halulla söin vaikka olikin vähän turhan makiaa.
 
 Onko teillä lempparisuklaita tai muita kahviherkkuja? Mulla Lindt 85% on kaikessa kitkeryydessään ihan ykkösherkku :)

4 kommenttia:

  1. Mie en jotenkin ole päässyt noiden kaupan raakasuklaiden makuun vielä sisälle, lisäksi ne on aika kalliita... Itse tehty on kyllä ollut melko hyvää. Tavalliset tummat suklaat uppoaa minuun paremmin ja mitä tummempaa sen parempaa. Vähintään pitää olla se 70% mutta parhaita on 85% ja tummemmat. Joskus tulee ostettua 99%, se vasta kitkerää onkin, mutta kuitenkin niin hyvää. Sen jälkeen jopa 70% maistuu ällömakealle :D Lidlin tummissa suklaissa on aika hyvä hinta-laatusuhde. Miun suosikki on kuitenkin ehkä Green & Black´s 85%

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä sama juttu, mieluummin ehkä valitsen sen perus tumman suklaan! Varsinkin se Puhdistamon minttusuklaa maistuu ihan hammastahnalta...
      Tummempi parempi vois kyllä olla ohjenuorana suklaan ostossa :D hui, toi 99% kuullostaa aika tujulta! Hyvä kun muuten muistutit, vois käydä Lidlissä pitkästä aikaa :)

      Poista
  2. Mm nam, vaniljaista versiota en olekaan (vielä) testannut! Mun lemppari on puhdistamon appelsiini raakasuklaapatukka, joka on täyttä jumalten ruokaa<3 Jos pitäis valkata joku muu kuin raakaversio, niin nappaisin myös ton Green & Black's 85% suklaan.

    Ootko muuten valmistanut itse raakasuklaata? Mä en edes suurimman hypetyksen aikana saanut aikaiseksi testata mokomaa, vaan edelleen herkkuhimoissani roudaan noita överikalliita patukoita kotiin :D

    -Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sara!
      Appelsiinisuklaa on myöskin mun lemppareita, pieni raikkaus sopii aina hyvin yhteen tuhdin suklaan kanssa :) Hmmm, pitäis varmaan seuraavaksi ostaa tota Green & Black's suklaata kun jo kaksi sitä suosittelee!
      Oonhan mä tehnyt raakasuklaata itsekin. Ei oo yhtään vaikee homma ja saa just semmoista kuin haluaa! Blogista löytyy reseptejä kun hakee oikean yläkulman hakukoneella 'raakasuklaa' :)

      Poista