sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Curry Quorn


Mainitsinkin kasvisruokailua käsittelevässä postauksessa löytäneeni vatsaystävälliseksi proteiinilähteeksi Quornin. Mitä se siis on? Quorn on mykoproteiinia, joka on peräisin tietynlaisesta sienikannasta. Se on ekologinen vaihtoehto lihalle, eivätkä ravintoarvotkaan jätä kylmäksi! Proteiinia Quorn-tuotteissa on noin 10-15g, rasvaa vain vähän ja kuituakin jonkin verran. Eri tuotteiden sisällä on jonkin verran vaihtelua raaka-aineiden ja ravintosisällön välillä. Ainakaan nämä kuutiot eivät ole täysin vegaanisia, sillä ne sisältävät sidosaineena kananmunanvalkuaista. Ymmärtääkseni markkinoille on tulossa myös tarkemmille kasvissyöjille sopivia vaihtoehtoja!
Entäs se maku? Olen testaillut vain noita kuutioita, sillä ne taisivat olla ainoa vatsavaivaton vaihtoehto. Mielestäni Quornin maku on miellyttävä, hieman suolainen ja koostumus lihamainen. Sanoisin Quornin olevan lähtökohtaisestikin maukasta, mutta maustaminen tekee siitä vielä erityisen hyvää! Sama pätee toisaalta mielestäni melkein mihin tahansa kasvisruokaan...
Päädyin valmistamaan Quornista ihanaa kookos-currya. Kookosmaito tuo hieman pehmeyttä ja kosteutta ruokaan, sekä samalla lisää energiaa. Quorn on nimittäin itsessään niin kevyttä, että vaatii seurakseen jotain energiapitoista. Kookoksen ja curryn makupariksi valitsin kirpsakan limen, joka taittaa kivasti kookoksen rasvaisuutta. Täytyy sanoa, että lopputulos oli tosi onnistunut! Resepti on lähtökohtaisesti myös tosi vatsaystävällinen, riippuen toki lisukkeen valinnasta. Esimerkiksi tumma riisi, kvinoa tai porkkana-kesäkurpitsapasta sopisivat oikein hyvin yhteen curryn kanssa. Itse sain kärsiä tuon parsakaalin takia hetken jos toisenkin...
 

Kookos-curry Quorn limellä
Pussillinen (300g) Quorn kuutioita
loraus oliiviöljyä
200ml Santa Maria extra creamy kookosmaitoa
½ limen mehu
2 tujausta currya
1 tujaus savupaprikajauhetta
3 ripausta cayennepippuria
2 ripausta suolaa 

Kuumenna öljy pannulla ja lisää jäiset Quorn kuutiot.
Paista kunnes kuutiot saavat hieman väriä ja ovat sulaneet.
Pienennä levyn lämpötilaa ja lisää joukkoon kookosmaito.
Hämmennä joukkoon myös limen mehu sekä mausteet.
Mausteiden määrä on suuntaa antava:
Tujaus on hieman isompi määrä kuin ripaus!
Anna curryn maustua tovi liedellä.
Nauti höyryävän kuumana valitsemasi lisukkeen kanssa.

Ootteko te kokeilleet Quornia? :)

6 kommenttia:

  1. Olen kokeillut ja tykkään :) Pääasiassa olen käyttänyt rouhetta, mutta pitänee testata myös nuo kuutiot. On kyllä tosi helppokäyttöinen tuote eikä musta ihan suhteettoman kalliskaan. Ja sun resepti muuten kuulosti oikein maukkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Rouhe ois varmaan myös tosi monikäyttöinen. Eikä tuo tosiaan mielestäni oo kauhean kallista, aika samanhintaista kuin luomujauheliha :)

      Poista
  2. Koulussa olen syönyt quorn keittoa, jossa oli myös kookosta, tosi hyvää! Ja eiköhän tuo maustaminen päde ihan kaikkeen ruokaan, ei ne porsaanlihasuikaleetkaan varmaan kovin hyvältä maistu ilman mitään mausteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, quorn-keittoa! Kuulostaa ihanalta :) Hmmm, sanoisin että kasvisruoan suhteen maustaminen on vielä tärkeämpää. Hyvään lihaan riittää suola ja pippuri!

      Poista
  3. Heissan quornia tuli tänään ostettua, kiitos tämän postauksen! Vielä en sitä valmistanut mut saa nähdä milloin se päivä koittaa:-) itse kanssa olen kasvisruokien lisäämisestä kiinnostunut ja tulikin mieleeni oletko perehtynyt itse enemmän härkäpapu- ja hernerouheisiiin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Kerrohan sitten mitä tykkäsit :)
      En oikeestaan oo perehtynyt kauheasti, mitä olen tuotesisältöjä lueskellut! Hernerouhetta kiinnostaisi kyllä kokeilla, harmillisesti härkäpapurouheessa oli ohraa... Katsotaan jos saisin jonkun kivan reseptin aikaan :)

      Poista