perjantai 23. elokuuta 2013

Blogin uudet tuulet

Heissan kaikki ihanat lukijani!
Ajattelin vähän infota tulevasta muutoksesta blogissani.
Ei mitään hirveän mullistavaa, mutta jotain kuitenkin ;)
 Sain vähän aikaa sitten toiveen, että kirjoittaisin enemmän arjestani, harrastuksistani. Elämästäni.
Aluksi olin ihan innoissani, että JOO tottakai!
Suunnittelin jo vaikka mitä postauksia valmiiksi.
Mutta mitä enemmän aloin ajatella niiden toteuttamista, sitä enemmän minua alkoi ahdistaa.
Aloin kaivata blogilleni selkeämpää linjaa.
Päätin siis, että tästä tulee pelkästään ruokaan & ravitsemukseen keskittyvä blogi.
Hirveästi sisältö ei sinänsä muutu, sillä onhan nytkin ruoka-aiheisia postauksia suunnilleen 8/10!
Lisäksi suunnittelen niin sanotun inspiraatiogallerian kokoamista instagrammiin :)
Aion edelleen laittaa teille maistuvia reseptejä, kirjoittaa faktatekstejä ravitsemuksesta, tehdä ravintola/kahvila-arvosteluja, ehkä mahdollisesti ruoka-aiheisia haastatteluja, jakaa inspiroivia ruokakuvia ja ottaa kantaa pinnalla oleviin ruokailmiöihin.
Miksi näin?
Koen että ruoka-aiheisten postausten suhteen minulla on eniten annettavaa.
Ruoka ja siitä kirjoittaminen liittyy toki työhöni Laitilan Kanatarhalla.
Siinä on kuitenkin myös paljon muuta.
 Ruoka ei tule koskaan olemaan minulle vain polttoainetta.
Terveysruokien kehittely on minulle mielettömän antoisaa puuhaa.
Harrastus. Intohimo.
Ja haluan välittää sen lukijoille!
Itseni, treenieni ja tekemisteni kuvailun koen vähän ahdistavaksi, turhaksikin.
En osaa olla kameran edessä.
En saa siitä samanlaista paloa kuin ruoasta kirjoittamisesta, ruoan kuvaamisesta, reseptiikasta.
Koen myös, että treeni-ja hyvinvointivinkkien suhteen on olemassa paljon parempiakin blogeja!
Tässä kuluvien päivien aikana tulen poistamaan joitakin tekstejä, muokkaamaan ulkoasua ja sisältöä muutenkin. Myös nimi menee vaihtoon. Osoite pysyy toistaiseksi samana :)
Toivon kovasti tekin että pysytte muutoksessa mukana!
 
Mielipiteitä, postaustoiveita, kysymyksiä?
Laittakaa kommenttia boksiin niin minä vastaan!
Hyvää viikonloppua, pus <3
 


12 kommenttia:

  1. Ihanaa et jatkat ruokien postausta <3 Otan näistä mallia:)

    VastaaPoista
  2. Täällä myös jatketaan seurailua muutoksesta huolimatta! Vaikka olihan niistä treenailuistakin kiva lukea. Mutta myös ruokajutut on huippuja! :)

    VastaaPoista
  3. Opiskeluistasi olisi kiva kuulla, tai kun itsekin nyt yliopistoelämää aloittelen :) ja liippaahan ne vähän tätä aihettakin, ravitsemusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosissaan liippaa jo niin läheltä että voin varmaan kirjoittaa asiasta, ainakin yleisemmällä tasolla :)

      Poista
  4. Ruokapostauksien takia lähinnä tätä oon lukenutkin! :D Sulta saa hyvät inspiraatiot ja hyvää tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin vähän ajattelin, on kuitenkin olemassa paljon parempia treeniin keskittyviä blogeja!
      Ja kiitos <3

      Poista
  5. Voi sinä ihana! Mistä sitten innostutkin, täällä seurataan:) Kaikkea parasta syksyn varrelle! Annika

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!<3

    Ei muuta.

    :--)

    VastaaPoista