tiistai 13. elokuuta 2013

Porkkanakakku gone healthy

BOOM!
Ei jauhoja, ei valkoista sokeria.
Ei myöskään erikoisia superfuudeja & hippikamaa.
Vain herkullinen maku!
 
Juju on kuorrutteessa:
 
Perinteinen tuorejuusto-tomusokerikuorrute on tuunattu terveellisempään muotoon.
Toki tuossa käyttämässäni vuohenmaitotuorejuustossa on rasvaa, mutta sitä tulee niin pieni määrä ettei se mitenkään voi olla haitaksi!
Tähän sopii tietenkin myös ihan normituorejuusto.
Makeutuksessa on käytetty hunajaa ja makeuttamatonta aprikoosimarmeladia.
Lisäksi maussa häivähdys appelsiinia ;)
 
 
Porkkanakakku
 
2dl karkeaa porkkanaraastetta
1 ylikypsä banaani
3 isoa kananmunaa
1rkl sulatettua kookosöljyä
1rkl juoksevaa hunajaa
 
1,5dl mantelijauhoa
1dl kookosjauhoa
1,5tl ruokasoodaa
1tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl inkivääriä
½tl suolaa
 
Kuorrute
150g (vuohenmaito)tuorejuustoa
0,5dl makeuttamatonta aprikoosimarmeladia
1rkl juoksevaa hunajaa
1tl appelsiinin kuorta
½tl appelsiininkukkavettä


Sekoita keskenään kosteat aineet: Muussattu banaani, raastettu porkkana, munat, sulatettu kookosöljy ja hunaja. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet & mausteet. Yhdistä tasaiseksi taikinaksi.
Voitele pieni irtopohjavuoka reunoiltaan kookosöljyllä. Aseta pohjan ja reunan väliin leivinpaperi.
Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle.
Paista 175-asteisessa uunissa ~30min.
Paistoaika riippuu vuoan koosta, joten testaa kypsyyttä haarukalla :)

Vuoka voi olla myös sydämen muotoinen ;)

 Kakun jäähtyessä valmista kuorrute.
Tai no eipä siinä kauheasti valmistamista ole.
Sekoita vaan tuorejuusto, aprikoosimarmeladi, hunaja, appelsiininkuori ja appelsiininkukkavesi keskenään tasaiseksi tahnaksi!
Kaada kuorrute jäähtyneen kakun päälle.
Kakku maistuu parhaalta seuraavana päivänä, jolloin kuorrute on hieman jähmettynyt ja itse leivos vähän mehustunut jääkaapissa ;)
Ja muistakaa nuolla ylimääräiset kuorrutteet tarjoilulautaselta!


Tarjoile kahvin kera!
Tämä on vielä niin ruokaisaa että kelpaa ihan välipalaksi ;)
Jos haluaa mennä vielä astetta terveellisemmäksi, niin kuorrutteen voisi koittaa tehdä rahkasta tai paksusta jogurtista. Halutessaan hunajan tilalla voi käyttää jotakin makeutusainetta, mutta itse käytän mieluummin oikeita raaka-aineita kuin keinotekoisia aineita :)



2 kommenttia:

  1. Oihh, tää on mieletöntä! Just tässä teen kans nautiskelen parhaillaan. :) Laitoin itse kuorrutteeseen vuohenmaitotuorejuustoa, rahkaa, steviaa, sitruunamehua ja vaniljaheraa, toimii näinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee!
      Toi sun kuorrute kyllä kuullostaa mielettömän hyvältä :)

      Poista