perjantai 9. elokuuta 2013

Torstai 8.8.13

Jihuu, normaali aamupala!
Oli sitten pakko saada niitä porkkanoita.
Ja siemeniä.
Ja kokonaisia mustikoita.
 

Marja-bansku-sörsseli-smuutin päällä mustikoita, pellavansiemenrouhetta ja hampunsiemeniä.
Päivän omega-3 ja kuitu, check! ;)


Lounaan herkkuja <3

Herkkusieniä & vuohenmaitogoudaa

Grillattua kanaa, paprikaa ja itse kuivattuja tomaatteja
 Jälkkäriksi palanen karhunvatukkasuklaata!
Siitä sitten autolla matkaan!
Kävin kahvittelemassa lukioaikaisen ystäväni kanssa.
Siitä olikin jo about vuosi kun viimeksi nähtiin.
Oli kiva kyllä päivitellä kuulumisia.
Hän saikin juuri opiskelupaikan, onnea vielä tätäkin kautta :)

Samaa reissua kävin sitten myös tankoilemassa.
Oli ihan kertakaikkisen ihanaa, vaikka keskiviikon opereissönit & matkustus vähän verottivatkin jaksamista.
45min jälkeen oli kyllä ihan väsy jo.
Mutta kyllä siellä uusia oivalluksia syntyi silti & hiki tuli!
Siitä sitten kotia kohti.
Ja myös kohti palkkaripannukakkua ;)

Kyseessä oli MASSIIVINEN kurpitsapannukakku vuohenmaitojogurtilla, mustikoilla & vadelmilla.

Illemmalla olo oli vähäsen levoton. Oli ylimääräistä energiaa vaikka muille jakaa!
Kanavoin sen tällä(kin) kertaa reippaaseen kävelylenkkiin ja kehonhuoltoon venyttelyn&putkirullailun muodossa.
 
 

Iltaruuaksi söin tämännäköisen setin...

...Grillattua possua, kaalia & kirsikkatomaatteja...

...sekä hämmentävän väristä vihersmuuttia pähkinöillä <3
 
Toivottavasti teillä on tänään hyvä päivä!

8 kommenttia:

  1. Oot kyllä niin ihanan pirtsakka <3!

    VastaaPoista
  2. Namnam miten hyvännäkösiä ruokia! Ei pitäis katsella tällasia kuvia kun lounastaukoon on vielä pari tuntia aikaa, tuli nälkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ainakin ehdit nyt kerätä paljon ruokahalua lounastaukoon mennessä ;)

      Poista
  3. Sulla on ihana blogi! Oot nyt osa mun kirjanmerkkipalkkia:D

    Mulla on kans tähtäimessä ravitsemustieteet ensi syksynä. Näytät syövän tosi monipuolisesti ja laadukkaita raaka-aineita: eikö opiskelijabudjettisi veny ja pauku moisesta? Itse syön tällä hetkellä hyvin samantyyppisesti, mutta käyn palkkatöissä. Kyselen vain, jotta tiedän mitä mulla on edessä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiitos paikasta kirjanmerkkipalkissa ;)

      Ja hyvän alan kyllä valitsit :D
      Ihan asiallinen ja aiheellinen kysymys kyllä. Kesän olen asunut lapsuuden kodissani = äiti on maksanut ruuat. Mutta kyllä minä samalla tavalla syön muutenkin :) Eiväthän nuo käyttämäni raaka-aineet halvimpia mahdollisia ole, mutta toisaalta on paljon asioita joissa säästän: Viljatuotteet, maitotuotteet, karkit/sipsit/limut/alkoholi eivät pääse ostoskoriini. Itse tekemällä ja kauden kasviksia suosimalla säästää paljon. Lisäksi saan kanamunat Laitilan kanatarhalta työsuhde-etuna :)
      Koen vain ruuan olevan niin tärkeä osa hyvinvointia että siitä en tingi. Pyrin säästämään ennemmin jossain muussa ;)
      Toivottavasti selvensi edes vähän!

      Poista