Ihmeellinen juttu

Mä alan vakaasti olla sitä mieltä, että erilaisten sairastelujen ja vammojen kierre oli minun kohdallani positiivinen juttu. Voi kuullostaa kammottavalta, enkä tosiaan toivoisi kenellekään välilevynpullistumaa, niveltulehdusta tai suolistosairautta. Onhan kaikki tämä ollut hirmuisen raskasta pääkopalle eikä päivääkään ole mennyt ilman jonkinlaista kipua jossain. Mutta koen saaneeni tästä kaikesta itselleni hirveän paljon, enkä vaihtaisi kokemusta mihinkään jos saisin valita.

Miten muuten olisin ikinä vaivautunut muuttamaan harjoitteluni sisältöä? Vetäisin edelleen kokoajan sata lasissa, kroppaa kuuntelematta. Pelkkää punttia ja tankotreeniä, kehon kolotuksille pitkät haistattaen. Rehellisesti sanottuna en ole koskaan treenannut monipuolisemmin kuin nyt! Viikkoon kuuluu kevyempiä ja raskaampia treenejä sekä reippaasti kehonhuoltoa. Lajit vaihtelevat tankoilusta akrojoogaan ja puntilla vääntämisestä kehonpaino- ja porrastreeneihin. En olisi ikinä ymmärtänyt monipuolisuuden merkitystä ilman loukkaantumisia. Vaikka kroppa ei vieläkään ole täysin toipunut kaikista vammoista, koen olevani jopa paremmassa kunnossa kuin ennen niitä. Sekä henkisesti että fyysisesti.

Ehkä tärkeämpi kysymys jäi kuitenkin vielä kysymättä. Miksi muuten olisin vaivautunut muuttamaan asennettani? Olen minäkin joskus ollut pienestä valittaja ja oman elämäni mielensäpahoittaja. Asiat oli aina pakko esittää negatiivisen kautta ja piikitellen. Sairastuminen ja sairastaminen opettaa arvostamaan elämän pieniä asioita, niin kliseiseltä kuin se kuullostaakin. Nykyisin herään jokaikinen päivä iloisena siitä, että saan olla täällä ja tehdä asioita joista tykkään. Olen oppinut että elämä on valintoja. Jokainen pystyy muuttamaan elämänsä suuntaa ja asennetta sitä elämää kohtaan, jos vain niin haluaa.

Tänäkin aamuna olin suunnattoman onnellinen makoillessani sängyssä juomassa aamukahvia. Löhösin siinä tekemättä mitään, yhä vielä flunssaisena ja nenänpielet niistämisestä punaisina. Ihan rauhassa, mietiskellen. Masu oli täynnä herkullista aamupuuroa, johon lisäsin sunnuntain kunniaksi suklaasilmän. Mietin vieläkin torstain kävelylenkkiä, joka päättyi järveen. Toinen jalkani siis lipesi rantakalliolta ja liusuin peba edellä veteen. Hetken siinä istuin hölmistyneenä levän keskellä, kunnes aloin nauraa. Isoon ääneen ja kuuluvasti. Olihan siinä tilanteessa jotain huikean hauskaa. Huvitusta herätin varmasti myös vastaan kävelevissä ihmisissä, kun kävelin märissä housuissa kaupungin katuja kotiin päin.
Saatoin nauraa tuolle kokemukselle vielä tänäkin aamuna yksinäni hiljaisessa kämpässä. Yllätyksettömyydestään huolimatta tämä aamu oli yksi parhaista aikoihin! Olisinko jälleen oppinut nauttimaan ihan vaan omasta seurastani, kuukausien tauon jälkeen? Huikeeta.
 
Minä uskon, että jokainen koettelemus tulee vastaan syystä. Niiden on tarkoitus opettaa ja kasvattaa, opastaa oikeaan suuntaan. Joskus taakka voi tuntua liian raskaalta kantaa, eikä silloin toisten 'no kyllä se siitä' -lohduttelut paljon auta. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Ei ehkä siihen suuntaan kuin aluksi luulit ja toivoit, mutta kyllä ne järjestyvät. Vaikka tapahtuman hetkellä voisi tuntua kurjalta, kokemuksen myötä olet aina vahvempi.

Kuulkaas, elämä on ihmeellinen juttu. Ei hukata sitä negatiivisuuteen tai kehonkuritukseen. Koska vaikka elämä on ihmeellinen, on se myös lyhyt. Se voi olla ohi hujauksessa. Vaalitaan niitä ihania hetkiä ja sitä jokaisen elämän tärkeintä ihmistä, sinua!