keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Mitä on terveellinen ruoka?

Sitä minä olen viimeaikoina pohtinut. Onko terveellinen ruoka sitä, että punnitaan aamulla kaurahiutaleet, raejuustot ja mehukeitot? Vai onko terveellisempää skipata maito-ja viljatuotteet paleotyyliin, korvaten edellä mainitut lihalla? Vai onko kasvissyönti sittenkin ainoa oikea ratkaisu?

Mediassa ruokakeskustelu on jyllännyt kuumana jo useita vuosia. Eri asiantuntijat pauhaavat oman näkökantansa puolesta, vakuuttaen että se on ainoa oikea tapa. Mielestäni mikään asia ei ole mustavalkoista. Miksi sitten terveellisestä ruokavaliosta tehdään tällainen elämän&kuoleman kysymys? Onko pakko valita jokin tietty suuntaus? Kuuluuko jokaisella olla "ruokavalio"?

Toki jokaisella saa ja pitääkin olla mielipiteitä. Tässä mennään kuitenkin paikoitellen fanatismin puolelle. Ajattelumallina korostuu "Minä olen oikeassa, muut väärässä". Omasta näkökulmasta väärin syöviä katsotaan kulmien alta, paheksuen. Eikö jokaisella olisi kuitenkin oikeus syödä sitä mitä itse haluaa?

Olen sitä mieltä, että jokainen on yksilö. Kaikille maailman ihmisille ei sovi sama ruokavalio. Miksi siis terveellisen ruokavalion määritelmän tulisi olla kaikille sama? Yksilön koko, aktiivisuustaso, geenit, kulttuuri, elinympäristö ja terveydentila asettavat omia vaatimuksiaan ruokavalion suhteen. Myös aineenvaihdunnallisia eroja on olemassa, tosin ei yhtä suuria kuin kuulee puhuttavan.
Tässäkin on yksi syy miksi en laske kaloreita, ravintoainejakaumia tai mitään muutakaan. Ruokavalio ja energiamäärä, joka sopii minulle, ei välttämättä sovi sellaisenaan kenellekään muulle. Tästä syystä en myöskään julkaise ruokapäiväkirjamaisia postauksia.Tarkoitukseni onkin enemmänkin inspiroida kuin luoda absoluuttista mallia terveelliselle ruokavaliolle.


Millainen on minulle sopiva ruokavalio? Viljaton, maidoton, kalaton. Paljon lihaa, kanaa, kananmunia, kasviksia. Hedelmiä ja marjoja. Hiilihydraatteja täysjyväisestä riisistä, kvinoasta, myskikurpitsasta ja bataatista. Paljon hyviä rasvoja avokadosta, pähkinöistä, siemenistä, oliivi -ja hamppuöljystä. Käytän myös kookosöljyä sekä voita, joskus vuohenmaitojuustoa ja syön lähes päivittäin suklaata. Ja luultavasti juon liikaa kahvia. Käytän lisäksi joitakin valikoituja superfoodeja ja lisäravinteita.

Omalla kohdallani tärkeintä on joustavuus ja huolettomuus. Syön intuitiivisesti eli miten tuntuu hyvältä. Minun ei tarvitse punnita ruokaani, eikä hössöttää jokaisesta suupalasta. Tunnen oman kehoni niin hyvin, että luotan sen viesteihin. Välillä se kertoo tarvitsevansa aamupalaksi puuroa, toisinaan sitä jauhelihaa. Lihaa syön huomattavasti enemmän kuin suosituksissa sanotaan. Koen sen kuitenkin sopivan minulle hyvin. Joinain päivinä liha taas tökkii, ja silloin en tietenkään sitä syö.
Keho kyllä kertoo, kunhan uskaltaa kuunnella.

Mielestäni on viehättävä ajatus, että voin halutessani syödä mitä vain, allergioiden puitteissa tosin. Minun ei tarvitse kieltää itseltäni mitään. Kiellot ja turhat rajoitteet ovat usein suurin ruokahimojen aiheuttaja. Intuitiivisessa syömisessä on toki se ongelma, että mieliteot tulkitaan todellisiksi tarpeiksi. Iltapäivän väsymyksessä kehosi ei tarvitse kaupan osta-kolme-maksa-yksi-suklaapatukoita. Ehkä se tarvitsisi välipalan ja lasin vettä ennen päivän puuhien jatkamista?


Lähes kaikissa ruokavalioissa on yksi ryhmä, jota ei kielletä. Puhun tietysti kasviksista! Kasvikset ovat terveellisen ruokavalion perusta. Niitä voi nauttia vaikka jokaisella aterialla ja erilaisia löytyy useita satoja. Kevyitä, herkullisia, ravinteikkaita, ihania kasviksia kannattaa syödä montaa erilaista joka päivä! Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että terveellisen ruoan tulee maistua hyvältä. Kukaan ei jaksa vuodesta toiseen syödä pahanmakuista ruokaa, oli se kuinka "terveellistä" tahansa. Monipuolisuus on avainsana. Kun syö vaihdellen vähän kaikkea, tulee huomaamattaan saaneeksi hurjan määrän elimistölle tärkeitä ravinteita. Ja ainakin itse kyllästyn helposti samaan ruokaan ;)

 
Terveelliseen ruokavalioon kuuluu rentous, valinnan mahdollisuus. Se, että ruokavaliota voi noudattaa vuodesta toiseen. Oikeastaan inhoan koko ruokavalio -sanaa. Ei ole ruokavaliota, on vain joukko valintoja. Hyviä tai ei niin hyviä. Tavoitteena olisi tietysti pyrkiä valitsemaan mahdollisimman hyvin joka päivä. Jos jonain päivänä valitset ei niin hyvän vaihtoehdon, vaikuttaako se loppuelämääsi? Niinpä, ei vaikuta. Kunhan satunnaisesta valinnasta ei tule toistuvaa tapaa!

 
Tässäpä muutamia päässäni pyörineitä ajatuksia.
Eli annetaan kaikkien kukkien kukkia ja pysytään erossa toisten syömisistä :)
Mitä te olette mieltä?
Millainen on teidän mielestänne terveellinen ruokavalio?

14 kommenttia:

  1. Osuva teksti juuri tähän hetkeen! Mitä tuossa viimeisessä kuvassa on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!
      Viimeisessä hyvin epämääräisessä kuvassa on kesäkurpitsapuuroa, paistettuja omenoita, mantelivoita ja mantelimaitoa :)

      Poista
  2. Olipa mahtava teksti! Ihailen todella ihmisiä, jotka ajattelevat noin viisaasti eivätkä tee todellakaan ruoasta liian suurta numeroa. Omat ajatukseni ovat valitettavasti hieman kieroutuneita, mutta uskon, että minäkin vielä joskus voin olla yhtä fiksu ruoka-asioiden kanssa kuin esimerkiksi sinä. Kiitos tästä hyvästä ja viisaasta tekstistä ja mukavaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tiedäkään miten paljon palautteesi ilahdutti minua! En itsekään ole aina suhtautunut ruokaan millään lailla fiksusti mutta siihen voi oppia. Paljon työtä se vaatii mutta palkitsee kyllä :) Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Mulle terveellinen ruovalio on sitä, voin hyvin fyysisesti ja henkisesti.
    Epäsopivalla (siis mulle epäsopivalla) ruokavaliolla kyllä huomaa että ei ole hyvä olla pääkopassa/kropassa.
    Se on vaan tylsää, kun kaikki eivät ymmärrä että miksi ei syö sitä tai tota, jos kysyjä itse on kaikkiruokainen. Sit pyrinki olemaan hiljaa ruoka-asioista tai laittamaan allergioiden piikkiin. :) Oli ruokavalio mikä tahansa, niin kunhan on hyvä olla!

    VastaaPoista
  4. Eikö riisi ole vilja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin tässä viljoilla lähinnä kotimaisia viljoja, joille olen allerginen :) Mutta kyllä, kasvitieteellisesti riisi on vilja.

      Poista
  5. Aika hyvin kiteytit omat mielipiteeni tuohon tekstiin. Ei mulla juuri ole lisättävää. Ärsyttää muutenkin kaikenlainen paasaus ja ehdottomuus.

    Kivaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! :) Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  6. Samoin kiteytit melko hyvin myös minun ajatuksiani. Ja tässä kohtaa on hyvä tosiaan kiittää sinua blogistasi ja siitä, kuinka, mistä aiheita ja millä motiivilla tekstejä kirjoitat! :) Tämän tapaisia ajatuksia ja "kantaa ottavia", enemmän omiakin aivonystyröitä herättäviä kaipaisin tosin lisää (toki reseptejä yms. on myös mukava lukea ja ideat jäätävät taatusti hautumaan takaraivoon, mutta itse saan enemmän irti tällaisista teksteistä) blogiisi. Varsinkin, kun sinulla on tosiaankin terve ja todella hyvä suhtautuminen näihin asioihin! Ja taatusti tietosi on myös "oikeaa", sillä alaa opiskelet :) Myös toisenlainen postausehdotus - toive löytyisi: usein on mukava lukea myös terveellistä ruokavaliota ja -elämäntapaa noudattavien "mokista" ja virheistä, sillä myös ne ovat mielestäni osa terveellistä ja luontaista "ruokavaliota" ja elämää yleensäkkin! :) Vai mahtaako esim. ruoka, herkku, liikunta, laiskottelu "övereitä" todella terveellisen ja hyvinvoivan ihmisen arkeen edes mahtua? :DD Ihanaa ja opiskeluntäyteistä syksyä sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti kommentistasi! Itsekin kirjoittaisin tuollaisia asiapitoisia juttuja ihan mielelläni enemmänkin, mutta usein tulee aika vastaan. Haluan nimittäin että nuo tekstit olisivat mahdollisimman hyviä! Varsinkin viimeaikoina olen ollut koulukiireiden vuoksi niin puhki, ettei kirjoittamisesta ole tullut oikeastaan mitään... Mutta minä kyllä yritän! :) hehheh, kyllähän minunkin elämääni niitä övereitä mahtuu, ja kuten sanoit, se on tervettä! Yleisimpiä näistä ovat kahviöverit, kuivahedelmäöverit sekä liikuntaöverit... Hups :D ihanaa syksyä sinullekin :)

      Poista
  7. Heippa, yläpuolen tuikku linkitti mulle äsken sun tekstin, kun kirjoitin kans näistä ruokavalioaiheista. Lähinnä kauhistelin tätä kieltomeininkiä ja dieetimuotia, missä tällä hetkellä eletään. Käy lukemassa http://auranseikkailut.blogspot.fi/2013/10/mika-ton-ruokavalio.html :)

    -Aura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Käyn lukaisemassa tekstisi heti kun ehdin koneelle! :)

      Poista