lauantai 15. maaliskuuta 2014

Janskalaiset

 
Olen nyt innostunut juuresranskalaisista pitkästä aikaa!
Ne eroavat uunijuureksista paitsi muodoltaan, myös maultaan.
Maku pääsee ihan omiin oikeuksiinsa,
kun juurekset on leikattu ohuen ohuiksi tikuiksi isojen lohkojen sijaan.
Kaikkein parhaita ovat juuri ne kokoon kuivettuneet, vähän turhan suolaiset yksilöt ;)
 
Ja tän hetken lemppari on ehdottomasti palsternakka!
 
 
Viime viikonloppuna tein ison kasan juuresranskalaisia tulevaa viikkoa varten.
Mikäs siinä, kilo sekalaisia juureksia.
Siitä vaan kuorimaan ja suikaloimaan ;)

 
Hihhihii, oli ehkä maailman hauskimman näköinen punajuuri!
Ei varmana ollut standardien mukainen.


 
Suikaleiden päälle sitten reippahasti öljyä, suolaa ja mustapippuria!
Uunissa kannattaa käyttää kiertoilmaa tai grillivastusta mikäli sellainen löytyy.
Paistoaika riippuu vähän juuresten määrästä,
tuollaista satsia paistoin 200-asteisessa uunissa noin 1½ tuntia välillä käännellen.


 
Ja oi miten hyviä ja rapeita niistä tulikaan!
Parhaimmillaan nämä ovat heti tuoreeltaan,
tosin superhyviä vielä seuraavanakin päivänä ;)
 
Suosittelen kokeilemaan!
Sopii mitä loistavimmin esimerkiksi pihvin kylkeen :)


 

 

2 kommenttia: