maanantai 3. maaliskuuta 2014

Lettujen viemää

 
Lettuhimotus alkoi tuossa viime viikon alkupuolella.
Siis ihan sellaisten perinteisten lettujen himo, en puhu nyt amerikkalaisittain kuohkeista pannukakuista.
Bongasin Pipsan instagrammista lettukuvia.
Sen jälkeen en hetkeen saanut ajatusta mielestäni!
 
Viimeinen niitti oli veljeni lähettämä lettukuva.
Tai no meillä päin ne ovat plättejä.
Kuvassa oli ihanaisia lettuja täytettynä rahkalla, banaanilla ja mandariinilla.
Päällä vähän vaahterasiirappia.
 
Siinä vaiheessa en enää kestänyt.
Oli aika ryhtyä plättyjen paistoon!
 
 
Hillan plätit eli riisilettuset
1dl makeuttamatonta riisimaitoa
1 kananmuna
3rkl tummaa riisijauhoa
ripaus suolaa
paistamiseen reippahasti rasvaa
 
Vatkaa keskenään kananmuna ja riisimaito.
Lisää joukkoon jauhot ja suola.
Sekoita!
Anna tekeytyä jonkin aikaa jääkaapissa.
En kyllä tiedä onko tämä välttämätön vaihe!
 
Paista pannulla runsaassa rasvassa pieniä, ohuita plättejä.
Tällä kertaa valmistui kolme kipaletta.
 
 
Katsokaa nyt noita rapeita reunoja!
Letut näyttivät, tuoksuivat ja maistuivat ihan oikeilta pläteiltä.
Tuli melko nostalginen olo.
Muistoja lapsuuden yökyläilyistä mummolassa, asuntovaunureissuilla muurinpohjapannulla paistetuista räiskäleistä ja äidin tekemistä letuista.
Äiti tekee edelleen lettuja aina kun maito meinaa mennä vanhaksi.
Melkein maistan sen makean mansikkahillon.
Olikohan siellä edes lettua alla ollenkaan?
Tosin olin ehkä enemmän omppuhilloihmisiä.

Miten voikaan näin pieni ja yksinkertainen asia tehdä ihmisen onnelliseksi? :)
Simppelit raaka-aineet ja valmistuukin nopeasti!
Koska kello oli jo (liian) paljon illalla, en viitsinyt alkaa väsätä mitään erikoisempia päällysteitä.
Tällä kertaa plättyjen kaveriksi päätyi mustikoita ja mantelilastuja.
Paremmalla ajalla olisi voinut vääntää vaikka chia-marjahilloa tai jotain herkullista kookoskermavaahtoa?



10 kommenttia:

  1. Haha, lettukuume selvästi valtaa alaa! Näyttävätpä muuten hyviltä kaikkine ruskeine pilkkuineen ja rapeine reunoineen, ah! Letut muuten todella tekevät olon nostalgisiksi, itsellänikin on jo luonnoksissa postaus niistä letuista varustettuna tarinalla mummon tekemistä letuista pienenä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä tosi hyviä, voisinkin tehdä pian uudestaan! Hahah, minäpä ehdin lettupostailla ensin ;) Se on jännä miten yhdestä ruoasta voi tulla niin paljon muistoja ja hyvä mieli :)

      Poista
  2. Ooohh.. Nyt löysin syyn kiikuttaa kaupasta vihdoin kotiin sen riisijauhopussin, jonka olen siellä bongannut! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiikuta ihmeessä, äkkiä! onnistuu varmaan hyvin myös no eggillä? :) vai että rupeaa Heidikin lettujen paistoon ;)

      Poista
    2. Joo, no eggiä on vielä kaappi täynnä, eiköhän me saada lettusia tähänkin talouteen. ;) Huomenna ostan jauhot ja viimeistään viikonloppuna meillä paistellaan lettuja! Elämän parhautta! :')

      Poista
    3. Oijjoi viikonlopuksi parhauslettuja! :')

      Poista
    4. Ihan parasta, kun Heidikin löysi itselleen Hillan aarrekätköstä reseptin! :')

      Poista
    5. Hihihii, kätköistä löytyy tosiaan vaikka mitä! ;)

      Poista
  3. Ajattelin että teempäs jälkkäriksi yhden... Kas kummaa ja kaikki kolme meni :D Nyt ei tarvi enää ikinä haaveilla normilätyistä ! <3 nam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, salakavalasti ne vaan kaikki katoaa lautaselta ;) ihanaa <3

      Poista