tiistai 4. maaliskuuta 2014

Viimeinen ateria

 
Mitä söisit jos seuraavan kerran saisit syödä yli 24 tunnin päästä?
Millä perusteella valitsisit ruokasi?
Menisitkö makunautintojen mukana, terveellisyyden, mieliteon?
Ravitsevuuden?
 
Mulla on taas tulossa semmoinen tutkimus masuongelmien selvittämiseksi.
Tälläkin kertaa siis kapselikuvaus eli ei mitään tähystyshommeleita onneksi.
Mutta syömättömyys on kyllä kamalaa.
Vettä ja kirkkaita nesteitä sentään saa juoda vielä tänään.
Haaveilen siis ruoasta huomispäivään klo 12 asti :D
 
Aamiaisen koostin melko pitkälti sen mukaan, mikä hyvältä tuntui.
Paljon kasviksia, marjoja, hedelmää.
Hyviä rasvoja ja proteiinia koko päivän tarpeiksi.
Ja vähän hemmottelua raakasuklaan muodossa ;)

 
Halusin syödä jättikokoisen aamiaisen, jotta selviän edes jonkun matkaa ilman järisyttävää nälkää.
Niinpä aamiaiseni alkoi sipulisella jauhelihalla ja kasviksilla.
 
 
Seuraavaksi nautiskelin marjapöperöä.
Lämpimät ruoat ensin etteivät jäähdy ;)
Pöperössä siis mansikoita, mustikoita, hamppuproteiinia ja psylliumia.
 
 
Jauhelihojen ja marjamössöjen jälkeen olo alkoi olla varsin pinkeä.
Mutta ei se mitään!
Ainahan mahaan mahtuu yksi päärynä mantelivoilla.

 
Ja jälkkäriksi tosiaan vielä pähkinöitä kera raakasuklaan.
Kahviakin upposi kitusiin mukillinen.
Ei ainakaan jäänyt nälkä!

 
Yritin tuossa siis tankkailla monen aterian edestä energiaa.
Kyllähän väkisinkin jää miinuksen puolelle.
Pidemmällä aikavälillä se voisi aiheuttaa jotain haittaa, mutta yksi päivä tuskin merkitsee mitään.
 
Olen tässä nyt siis tarkoituksella myös ärsyttänyt masuani (tai oikeammin suolistoani)
syömällä viikonlopun aikana reippaasti sellaisia ruokia, jotka itselläni pahentavat oireita.
En tiedä onko siinä mitään järkeä, mutta nyt ainakin pitäisi tutkimuksissa näkyä jotain!
Eli päärynöitä, omenoita, raakoja kasviksia ja papuja on kulunut.
Ja yksi odotettu ateria: Kaurapuuroa raejuustolla!
 
 
Siitä onkin lähestulkoon vuosi kun olen sitä viimeksi syönyt.
Puuro ei kyllä maistunut niin hyvältä kuin muistin.
Mutta raejuusto taas, huh kun oli hyvää! <3
Melkein harmittaa kun oli niin hyvää,
 sillä seuraukset ovat sitä luokkaa etten noita voi millään jatkossakaan syödä.
Olo oli kyllä kertakaikkisen hirveä eilen illalla tuon setin jälkeen...
 
Toivottavasti teillä on tiedossa astetta mukavampi vuorokausi!
Tämä päivä menee osaltani luultavimmin ruoasta haaveillessa.
Ja yliopistolla täytyy käydä yhden harkan merkeissä.
Voinkin samantien kieriä sinne, sen verran pallo-olo tuon aamiaisen jälkeen :D
 

4 kommenttia:

  1. Voi kun toivoisin, että saisit masun kuntoon. :( Tsemiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! <3 Ihanaa päivää sinulle :)

      Poista
  2. Ihanan näköinen "viimeinen ateria"! Toivon kans tsemppiä ja paranemisia sun vatsalle, kuulostaa ikävältä moinen touhu :/

    Varmaan jos itselläni olisi vastaava vuorokauden syöntikielto, menisin ravitsevuuden ja nälkääpitävyyden mukaan, eli sopivassa suhteessa protskua, kuitua ja hyviä rasvoja, jotta kiljuva nälkä pysyisi mahdollisimman kauan loitolla. Vaikka ainakin itselläni se väistämättä jossain vaiheessa tulisi tuollaisella nälkäpaastolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kyllähän se nälkäkiukku tosiaan yllättää tässä hommassa. Kanssaihmisillä lienee erityisen mukavaa :D tuolla setillä pärjäsin viitisen tuntia ilman nälkää, mikä on mielestäni kohtuullisen hyvä suoritus!

      Poista