tiistai 5. elokuuta 2014

Testing: Kastanjanäkkäri

 
Leivättömässä elämässä jää helposti paitsi herkullisista leivänpäällisistä.
Toinen ehkä pienoisen ikävän tunteen aiheuttava tekijä on näkkileipä.
Se rouskuvuus.
 
Ainakin minä olin ala- ja yläasteaikoina niitä tyttöjä,
 jotka suunnilleen elivät koulussa tarjottavilla näkkäreillä.
Koska kouluruoka oli mielestäni pahaa.
Jossain vaiheessa tajusin kyllä ruveta syömään sitäkin.
 
Lienee sanomattakin selvää, että näkkärin pois jättäminen kirpaisi hieman.
Olihan se muodostanut ruokailuideni kulmakiven monen monta vuotta.
Kotiseudultani saa lisäksi aivan tajuttoman hyvää ruisnäkkäriä,
mikä ei helpottanut yhtään.
Näkkäriä ja paljon juustoa päälle.
Ehkä kurkkua.
Sitä olisi voinut syödä loputtomiin!
 
Nykyiseltään ruisnäkkärit ovat vaihtuneet riisikakkuihin.
Niistä vaan uupuu se jokin.
Se suutuntuma, rouskutus, pureskelun tuoma ääni.
Siksi innostuinkin kovasti, kun löysin kaupasta näinkin ruokavammaiselle henkilölle sopivia näkkäreitä!

 
Kastanjanäkkileipä on nimestään huolimatta tehty suurelta osin riisijauhosta.
Kastanjajauhoa tuote sisältää 30%.
Mitään epämääräisyyksiä nämä näkkärit eivät sisällä, sillä ainut ainesosa jauhojen lisäksi on merisuola.
Sadassa grammassa proteiinia on 6,5g ja kuituakin 4,9g.
Toisaalta näillä tuskin on hirveästi merkitystä, sillä näkkärit ovat niin kevyitä että sata grammaa vastaa melkein koko paketillista!
 

 
Keveitä nämä tosiaan ovat!
Ilmavia ja rapsakoita, kruntsahtavat kivasti puraistaessa.
Maku taittaa kivasti pähkinäiseen suuntaan kastanjajauhon ansiosta.
Tykästyin näihin kovasti heti ensimaistamisella
ja olenkin sen jälkeen kuluttanut useamman paketillisen!

 
Pähkinäinen makuvivahde pelasi aivan mielettömän hyvin
yhteen maapähkinävoin ja banaanisiivujen kera. Oli kyllä ihan hurjan hyvää!
Tulee sitä kyllä niin onnellinen olo kun tajuaa että voi syödä herkullista ruokaa joka päivä :)

 
Oletteko itse maistelleet kastanjanäkkileipiä tai muita sarjan tuotteita?
Lisää käyttöideoita näkkäreiden varalle ilmaantuu tulevissa postauksissa!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hihii! Kokeile ihmeessä, Prismasta löytyy :) vähän ovat hintavampia kuin riisikakut, mutta yksi paketti tosiaan kestää kauan!

      Poista
  2. Hei noista on muuten myös tattariversio (ja vissin pari muutakin). Suosittelen sitä(kin), jos vaan tattaria sietää :) Mukavaa keskiviikkoa ja kiitos aivan mainioista postauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tattaria ja kvinoaa löytyy muistaakseni myös! Tattari ei itselleni passaa, kvinoaversioissa taisi olla jonkin verran lisättyä sokeria :) Kiitoksia ja mukavaa sekä aurinkoista päivää sinullekin :)

      Poista
  3. Oletko koskaan yrittänyt tehdä itse näkkileipää? Gluteenittomat jauhot, vesi, suola, öljy, ehkä siemenet + muut mausteet. Muotoillaan tiivis taikina, kaulitaan pellille ohueksi, paistetaan 175 asteessa noin 30 min, välillä päästetään kosteus uunista pois avaamalla luukku. Suht helppoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus tehnyt jotain viljatonta siemennäkkäriä, mutta jauhoista en olekaan koskaan kokeillut! Kiitti vinkistä, kuullostaa suhteellisen simppeliltä :) kokeiluun!

      Poista